tiistaina, elokuuta 31, 2004

Kiivas kilpailu sahatavaramarkkinoilla

Suomalaisen puun hinta, kiivas kilpailu sahatavaramarkkinoilla ja varautuminen Venäjän tuotantoon panevat liikettä isoihin metsäyhtiöihin. Metsäkonserni UPM-Kymmene aikoo irtisanoa joka kymmenennen työntekijänsä puutuotteiden valmistuksessa. Puu- ja erityisalojen liiton puheenjohtaja Kalevi Vanhala pitää UPM:n maanantaina julkistamaa saneeraussuunnitelmaa raskaasti ylimitoitettuna.
UPM:n päätös lopettaa vaneritehdas Kuopiossa on kova isku kaupungille. Alueen metsäteollisuutta ollaan ajamassa kertaheitolla alas, sillä vain pari viikkoa aiemmin M-real kertoi panevansa tappiollisen Savon Sellun myyntiin. Yleisen arvion mukaan myynti on vaikeaa, joten edessä saattaa olla alasajo.
Rakentaminen vetää puutuotealoja, mutta kotimaisesta kysynnästä ei ole vetoapua suuryritysten ahdinkoon. Rakentaminen on kasvanut pääkaupunkiseudulla hiukan hitaammin kuin koko Uudellamaalla, koska Tilastokeskuksen mukaan rakennusalan yritysten liikevaihto kasvoi koko Uudellamaalla 12 prosentin vauhtia alku- vuonna. Muutos on myönteinen, koska viime vuonna teollisuuden liikevaihto laski koko Uudellamaalla 4,8 prosenttia ja rakentamisessakin 1,4 prosenttia.
Suurin ongelma onkin, ettei Helsingin seudulla vakinaisesti asuvien työllisyys ole kasvanut lainkaan. Voi myös kysyä, onko monien yritysten kiinnostus Viron ja muiden Baltian markkinoihin kasvanut EU-jäsenyyksien myötä niin paljon, että suunnitelmat ja investoinnit kohdistuvatkin jo ensisijaisesti näille ja muille paremman kasvun markkinoille. Tilastotietojen perusteella investointien määrä ei ole kasvanut Suomessa kovinkaan paljon viime vuosien aallonpohjasta.
Pääkaupunkiseutu kehyskuntineen muodostaa Suomen suurimman talousalueen ja ainoan todellisen metropolin, jonka taloudellisen vetovaikutuksen pitäisi vetää koko maata nopeampaan kasvuun. On lyhytnäköistä odottaa, että vientiteollisuuden mahdollinen vetovaikutus ratkaisisi taas kerran kaikki ongelmat. Niin ei ehkä enää käykään.
Selityksiä voi etsiä talousalueen kuntien poliittisen yhteistyön ja yrityksiä innostavan elinkeinopolitiikan puutteesta. Raja-aitojen asettamisen sijasta pitäisi edistää yhtenäistyvän talousalueen dynamiikkaa Viron ja Baltian muidenkin maiden kanssa. Jostakin dynamiikkaa pitää luoda, koska yksikään ennustelaitos ei ole luvannut Suomelle riittävää talouskasvua ensi vuodeksikaan.

Ei kommentteja: