perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Kanavaratakaisu

Olen työstänyt uutta kanavaratkaisua useita kuukausia. Nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Monikanavaisuuden ongelma saatta kääntyä voitoksi.

Työnjako on selkiintynyt. Olen muutellut otsikkoaiheita useita kertoja ja nyt kokonaisuus tuntuu melko valmiilta. Sisällän terävöittäminen on nyt vuorossa. Mikrobloggaaminen on selventänyt ajattelua.
  • Kiitos kuuluu Twitterille ja Jaikulle. Tajusin lyhyen muodon arvon ja merkityksen.

Puurakentamisen brändin rakentaminen

Brändien merkitys rakentamisessa tulee arviomme mukaan kasvamaan. Puutuotealalla ei tällä hetkellä ole tarjolla varteen otettavia brändejä.

Mikä on mekaanisen puun ”Marimekko”? Juomme pullotettuja merkkivesiä, pukeudumme maailman luokan brändivaatteisiin, puurakentamisen perinteet jarruttavat ja tukahduttavat tuotannon ja palvelun brändäämistä.

Perinteitä kunnioitetaan, mutta samalla hurahdetaan suruttomatta uuteen. Etenkin ostokykyisten nuorten kulutustottumukset ovat muuttuneet nopeasti.

Heidän tavoittaminen vaatii uusia keinoja ja viestintätapoja. Kuluttajien joukossa on myös vauraita senioreita, mutta heidänkin makutottumuksensa muuttuvat mannermaisemmiksi.


Ei kommentteja: