sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Energiaa saa töpselistä | blogit.yle.fi

Helge: Jari Mäkinen kirjoitti noin vuosi takaperin blogissaan...
jarimakinen Ke, 11/10/2006 - 13:38.

Energiaa saa töpselistä | blogit.yle.fi: "Tuulivoima, aurinkoenergia ja muut vaihtoehtoiset pienet, yleensä paikalliset, voimaratkaisut leimataan yleensä viherpiipitykseksi ja epärealistisiksi, mutta ne ovat oikeasti jo nyt täysin varteenotettavia vaihtoehtoja.

Energiapeliä pelaavat vain taantumukselliset ukonköriläät, jotka eivät bensarohmuissa autoissaan osaa ajatella kuin suuria voimaloita ja niillä tehtävästä sähköstä saatavia voittoja. Nyt kun pääsin vauhtiin niin pari sanaa vielä etanolista.

On toki hyvä, että etanolitekniikkaa kehitetään ja sitä aletaan lisäämään vähitellen polttoaineen joukkoon, mutta tässäkin investointeja ollaan suuntaamassa käytössä olevan ympäristön kannalta haitallisen, hankalan ja vanhanaikaisen tekniikan ylläpitämiseen sen sijaan että katsottaisiin tulevaisuuteen.

  • Helge: Olemme omissa porukoissamme pohtineet samalla tavalla.

Entäpä jos pohtisimme tankkiin laitettavan polttoaineen koostumuksen sijaan sitä, ettei tankkiin tarvitsisi enää laittaa mitään tai että nesteen sijaan tankkaisimme vetykaasua? Tai maakaasua, jota toistaiseksi on tiedetään olevan enemmän kuin öljyä ja joka palaessaan tuottaa vähemmän haitallisia pakokaasuja?

Toissapäivänä Ranskan TV-uutisissa kerrottiin lisälaitteesta, jolla muutaman tuhannen euron hinnalla saa tavallisen henkilöauton toimimaan maakaasulla."

Jari Mäkinen on tiedetoimittaja, joka tekee ohjelmia televisioon ja radioon. Kuvaruudun puolella hän juontaa Prisma Studio - ohjelmaa ja tekee siihen juttuja, ja ääniavaruudessa hän toimittaa YLE Radio 1:ssä kerran kuukaudessa Avaruusradiaattori -ohjelmaa.

Tässä blogissa Mäkinen ruotii tiedettä, tekniikkaa ja kaikkea niihin löyhästikin liittyvää omasta luonnontiedepainotteisesta näkökulmastaan sekä nostaa esiin Prisma Studiossa esillä olevia aiheita keskusteltaviksi.


Lähetä kommentti