tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Pariisi täytti Ivana Helsingin tilauskirjan / yrittäjät / Taloussanomat

Pariisi täytti Ivana Helsingin tilauskirjan / yrittäjät / Taloussanomat: "16.10. 14:09 Ivana Helsingin Pariisin muotiviikkojen muotinäytös on poikinut yritykselle runsaasti uusia tilauksia. Tilauskanta on kasvanut jopa kymmeniä prosentteja, kertoo yrityksen myynnistä ja markkinoinnista vastaava Pirjo Suhonen.

Ivana Helsinki teki suomalaista design-historiaa, kun se järjesti ensimmäisenä suomalaisena suuren muotinäytöksen Pariisin muotiviikoilla lokakuun alussa.

Näytöksen budjetti oli 100 000 euroa ja muun muassa mallit lennätettiin paikalle Suomesta. Kaksi viikkoa näytöksen jälkeen Pirjo Suhonen uskaltaa jo huokaista helpotuksesta.

– Näytös kannatti ehdottomasti. Kommentoi Ritz-hotellissa järjestetyn näytös oli pieneltä vaatemerkiltä suuri uhraus.

Olemme nähneet tätä alaa nyt kymmenen vuotta ja on selvää, että ilman tällaista näytöstä emme olisi ikinä saaneet samanlaisia lehdistö- ja myyntikontakteja, Suhonen hehkuttaa. Tilauskanta on noussut Suhosen mukaan 'useita kymmeniä prosentteja', ja kysyntää varten on pitänyt palkata kolme uutta ompelijaa. Suurimman tilauksen teki japanilainen vaateketju."


Ei kommentteja: