torstaina, lokakuuta 25, 2007

St1 jalostaa eipomojätteistä polttoainetta

St1 Biofuels Oy rakentaa Haminan öljysatamaan bioetanolin tuotantolaitoksen. Yritys on saanut Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksesta luvan Haminan öljysatama-alueelle sijoittuvan bioetanolin tuotantolaitoksen toiminnalle.

Keväällä 2008 toimintansa aloittava laitos käsittää Etanolix-laitoksen ja absulotointilaitoksen. Etanolix-laitos tuottaa lähinnä leipomoteollisuuden jätteistä käymismenetelmällä 80 – 90 prosenttista bioetanolia, joka väkevöidään abuslointilaitoksessa lähes 100-prosesnttiseksi etanoliksi.

Väkevöity etanoli kuljetetaan pois laivoilla, ja sitä tullaan käyttämään biokomponenttina bensiiniin sekoitettuna.

Haminaan rakennettavan Etanolix-laitos on yhtiön kolmas. Ensimmäinen aloitti toimintansa syyskuussa Lappeenrannassa. Toista rakennetaan parhaillaan Närpiöön.

St1 Biofuels toimitusjohtajan Antti Pasasen mukaan Etanolix-laitoksia tullaan rakentamaan Suomeen kaiken kaikkiaan kymmenkunta. Niiden tuottama bioetanoli kuljetetaan Haminaan väkevöitäväksi.

Maanrakennustyöt alueella on jo aloitettu. Haminassa bioetanolille rakennetaan ensi vaiheessa 7 000 kuution varastointisäiliöalue, joka tulee maksimissaan olemaan 21 500 kuutiota. Varastosäiliöt tullaan sijoittamaan vallitiloihin.

Laitoksen tarvitsema raaka-aine hankitaan Kymenlaakson alueelta. Laitoksen synnyttämä rankki hyödynnetään rehuteollisuudessa. Laitoksen jätevedet johdetaan Haminan kaupungin vesihuoltolaitoksen jätevedenpuhdistamolle.

Lappeenrannassa syyskuussa käynnistetty laitos on maailman ensimmäinen liikennepolttoainetta hajautetusti tuottava bioetanolitehdas.

Kyse on uudenlaisesta energiatuotannosta, joka pyrkii vastaamaan ilmastomuutoksen haasteisiin.

Laitokset ovat varsin pitkälle automatisoituja. Haminan tuotantolaitos tulee työllistämään ainakin yhden valvojan.

Lähetä kommentti