tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Bioprosessien tekeminen

Puran Basecampista tärkeitä kommentteja laajemman lukijakunnan tietoon. Tarvitsemme useampia silmäpareja asioiden ymmärtämiseen ja eteenpäin viemiseen.
  • Onneksi dollarin kurssi on matalalla tasolla, muuten maksaisimme jo nyt öljystä 150 dollaria tynnyriltä.
Tämä biodieselhuuma suuntaa huomion valitettavasti pois varsinaisten bioprosessien tekemisestä. Kuvitellaan, että ollaan tehty jotakin, mitä ei vielä edes olla oikeastaan kunnolla alettukaan. Toisin sanoen, Suomen transformaatio biotalouteen viivästyy vuosia.
  • Sellupohjaisen biodieselin tuotanto on vasta alkua
Suomen ei pitäisi joidenkin valtion yhtiöiden lyhytnäköisen eduntavoittelun takia sortua kehityksen jarruttamiseen silloin kun se on tervettä, energiaa ja ympäristöä säästävää, kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Altean hankkeesta luopuminen oli ehkä lyhytnäköistä. Mutta ei sitä kannata jatkaa, jos ei ole maantiekarttaa valmiina kannattavuutta lisääviin jakeisiin.
  • Neste Oil on uudistanut prosesseja, mutta hyödyntää ensimmäisessä biodiesel-yksikössä palmuöljyä
Kohta ihmetellään, miten Ruotsissa ollaan saatu niin paljon etumatkaa, vaikka meidän piti olla se varsinainen metsäteollisuusmaa (kauhuskenaario). Nyt pitäisi tutkimusta suunnata kiireesti BIOKATALYYSIN pariin, muuten jäämme jälkeen kansainvälisestä kehityksestä.
  • Ruotsin nykytilanne kiehtoo. Poliittinen päätöksenteko on ollut kauaskantoista. Mitä tapahtuu metsäyhtiössä? Pitää tarkentaa kuvaa.
Tänne pitäisi kouluttaa sen puolen osaajia lisää nyt, ne harvahkot nykyiset kun on bio-etuliitteen ja rahoituksen turvin rekrytoitu Helgen postissa mainittuihin hankkeisiin biodieselin ympärille (sinänsä biodiesel ainakin kohtuumittakaavan tuotantona voi olla hyvinkin kannustettavaa).
  • Tarvitsemme harjoittelualustan. Niitä on kohta tarjolla eri puolilla Suomea.
Toivottavasti saamme omia projektejamme oikeitten bioprosessien edistämiseen liittyen eteenpäin.

Ei kommentteja: