sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Metsäteknologia ja Bioenergia

Helge: Käsittelin alla olevaa teemaa kuukausi takaperin CUVIA blogissani. Tänää havaitsin, että juttua luettiin Serbiasta. Päätin siirtää kertomukseni tähän blogiin, jonka tehtävänä on käsitellä metsää, puuta ja muuta.

Sunday, October 28, 2007

Metsäteknologia ja bioenergia

Metsäteknologia ja bioenergia Lähtökohdat

KiteeJoensuun seudusta on tullut johtava puukorjuuteknologian toimittaja Euroopassa. Bioenergia-alalla seutu tuottaa käyttämästään primäärienergiasta yli 70 % uudistuvilla energianlähteillä.

Metsäsektorin sisällä metsäteknologia ja bioenergia ovat vahvoja kasvualoja.

Merkittävin Joensuun seudun strateginen kilpailuetu on koko biomassan kasvatuksen ja korjuun ketjun hallinta tutkimuksen, koulutuksen ja alan teollisuuden osalta.

Alueella valmistetaan korjuukoneita ja niiden lisälaitteita (mm. hakkuupäät), puutavara- autojen päällirakenteita, puun käsittelyssä tarvittavia terminaalikoneita sekä hakkureita.

Puunhankinnan ohjausjärjestelmät on lisäksi kasvava osaamisala. Aines- ja energiapuun korjuu lisääntyy turvemailla ja harvennusmetsissä. Suurinta suhteellista kasvua odotetaan biomassan energiakäytön alueella.

Ohjelmakaudella on odotettavissa voimakas markkinoiden laajeneminen näillä osa-alueilla. Onnistuminen kasvavilla markkinoilla tuo seudulle satoja uusia työpaikkoja ja kasvua yritysten liikevaihtoon.

Bioenergia sisältää tässä puu-, pelto- ja turvebiomassaan sekä biokaasuun perustuvan energia- ja polttoainetuotannon.


Tavoitteet

Metsäteknologia:

  • on kehitetty uusia toimintatapoja ja konekonsepteja sekä arvoketjuja

  • osaavan työvoiman saatavuus on varmistettu alan yrityksissä

Bioenergia:
  • lämmityksessä käytettävästä kevyestä polttoöljystä on korvattu 20 - 25 % bioenergialla ja edelleen 50 % vuoteen 2015 mennessä

  • Joensuun seudusta on tullut kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu bioenergian tutkimuksen, käytön ja teknologiaviennin keskus

  • Joensuun seudulle on luotu pienlämpölaitosten suunnittelu- ja valmistusosaaminen on luotu edellytykset puubiomassaa käyttävän liikenteen polttoainelaitoksen rakentamiselle
Molempia toimialoja koskevat tavoitteet:
  • on luotu koko raaka-aineen toimitusketju- ja käyttöosaaminen

  • opiskelijarekrytointi ja siten työvoimansaanti on varmistettu

  • Joensuun seutu on nostettu kansalliseksi ja kansainväliseksi uusien metsäteknologisten laiteratkaisujen ja liiketoimintamallien pilotointi- ja kehittämisalueeksi

  • alan laitevalmistuksen liikevaihto on lisääntynyt 20 % ja laitevalmistukseen on luotu 300 uutta työpaikkaa

Toimenpiteet


Asiantuntemuksen ja koulutuksen vahvistaminen:

  • tiivistetään tutkimuslaitosten ja korjuuorganisaatioiden välistä yhteistyötä (mm. nopeat tuotetestaus- ja markkinatutkimukset)

  • käynnistetään kansainvälinen koneenkuljettajan koulutus

  • vahvistetaan ja monipuolistetaan alan koulutuspalveluja sekä varsinaisen koneenrakennuksen että kokonaisten puunkorjuun hankintajärjestelmien osalta kaikilla koulutustasoilla

  • käynnistetään ja vakiinnutetaan bioenergian kansainvälinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämiskeskus (WENET Centre)
Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen:
  • edesautetaan metsäkoneiden ja koneyrittämisen uusien tuote- ja palveluinnovaatioiden syntymistä ja markkinoille pääsyä

  • käynnistetään maakunnallinen erityisohjelma, jolla tuetaan siirtymistä öljy- ja sähkölämmityksestä bioenergiaan ja tähän liittyviä uusia liiketoimintamalleja

  • selvitetään ja edesautetaan nestemäisiä liikenteen biopolttoaineita valmistavien jalostuslaitosten ja biopolttoaineperäisen sähköntuotannon investointeja
Verkottumisen ja yhteistyön tukeminen:
  • organisoidaan ja tuotteistetaan metsä- ja bioenergia-alan asiantuntijoiden osaamisen ja esimerkiksi markkinainformaation siirtäminen alan yrityksille

  • nostetaan asukkaiden energia- ja ympäristötietoisuutta ja edistetään bioenergian käyttöä
    (Wood Energy Management Agency)

Ei kommentteja: