lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Metsäteollisuus ry

Helge: Meidän kannalta tärkeitä tietoja löytyy osoitteesta JÄSENYRITYKSIÄ. Anne Brunilaa kaihertaa poliitikkojen kyky hoitaa puutulliasiaa. Paineet ovat Suomen puolella kovat. Puutullit nousevat kattoon vuonna 2009 ja siihen mennessä esimerkiksi rajan pinnassa toimivat koivua käyttävä tehtaat ovat hepakassa, jos puutullia ei pystytä jäädyttämään tämän hetken tasolle.

Metsäteollisuus ry: "Metsäteollisuus ry toimii metsäteollisuuden kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi.

Pyrimme vahvistamaan alan toimintaedellytyksiä ja rakentamaan myönteistä julkisuuskuvaa Suomessa ja kansainvälisesti.

Metsäteollisuus ry on mukana vaikuttamassa Suomen ja EU:n päätöksentekoon metsäteollisuuden toimintaan vaikuttavissa asioissa.

Edistämme yrittäjyyttä ja terveitä liiketoiminnan muotoja. Järjestömme neuvottelee myös alan työehtosopimukset.

Metsäteollisuus ry:n jäseninä ovat kaikki Suomessa toimivat massa-, paperi- ja kartonkiteollisuuden yritykset sekä noin 80 prosenttia puutuoteteollisuudesta eli saha- ja levyteollisuuden yrityksiä sekä muiden puutuotteiden valmistajia."

Metsäteollisuus ry
Puhelin: +358 9 132 61
PL 336, 00171 Helsinki

Käyntiosoite:
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki


Ei kommentteja: