lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Nokian vesikatastrofi seuraukset paljastuvat vähitellen

"Nokian lähes kaksi viikkoa jatkunut vesikatastrofi alkaa lopulta olla hallinnassa - onneksi", kirjoittaa Uusimaa pääkirjoituksessaan 12.12.2007.

Nokian katastrofi opetti, että puhdas vesi on arvaamattoman arvokasta. Asiaa ei ehkä tule ajatelleeksi ennen kuin puhtaasta vedestä on puute.

Optimistinen päätelmä tuntuu hämmentävältä, koska se kertoo vain siitä, että asia häviää vähitellen julkisuudesta, mutta "ongelman ohitetuksi julistaminen on ennenaikaista".

Vesijohtoverkostoon inhimillisen erehdyksen tai huolimattomuuden vuoksi joutunut jätevesi aiheutti epidemian, jonka seurauksena tuhannet nokialaiset sairastuivat vatsatautiin. Samalla koko kaupungin elämä meni täysin sekaisin.

Lehdet kertovat, että nyt vettä voidaan jälleen käyttää. Uusia sairaustapauksia ei enää ole löytynyt, ja esimerkiksi koulut ja päiväkodit ovat jälleen avanneet ovensa.

Pahin kriisi on ohi ja nyt on aika kysyä, miten tällainen katastrofi ylipäätään oli mahdollista?

Yleisesti on tiedossa, että Nokian vesilaitoksen huoltomies käänsi vahingossa väärää vipua (hanaa). Sen seurauksena puhtaan veden verkostoon valui pari päivän ajan likavettä. Määräykset täyttävässä verkostossa tällainen "inhimillinen virhe" ei ole mahdollinen.

Asiantuntijoiden mukaan Suomessa on kuitenkin runsaasti kuntia, joissa puhdas vesi ja ja jätevesi kulkevat "samassa verkostossa". Tällaiset viritykset ovat laittomia, mutta aikanaan sellaisia on tehty kustannussyistä.

Porvoon Hermanninsaaren jätevesipuhdistamolla käytetään puhdistettua jätevettä tyhjien altaiden huuhteluun, mutta sen pääseminen vesijohtoverkkoon vaatisi putkiyhteyksien rakentamista, Porvoon Veden johtaja Karl-Gustav Björkell kommetoi asaa Uusimaa -lehdell 6.12.2007.

Suljettujua systeemejä, joista jätevesi pääsee vain purkuputkien kautta mereen:
  • Epoo
  • Kerkkoo
  • Hinthaara
  • Hermannisaari
Nokian tapauksen opetuksia on myös viranomaisten toiminta kriisin sattuessa. Nokialla tiedotus ontui alkumetreiltä alkaen pahasti.
  • Asukkaat eivät saaneet riittävää ja luotettavaa tietoa katastrofin laajuudesta
Tilanteen vakavuus paljastui vasta sen jälkeen, kun sadat ihmiset hakeutuvat hoitoon.



Lähetä kommentti