tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Talouselämä: UPM ampui varoituslaukauksen

Talouselämä: UPM ampui varoituslaukauksen: "Venäjän kallis puu uhkaa suomalaisen paperityömiehen työpaikkaa. UPM-Kymmene vähentää tuotantoa Suomessa tänä vuonna, jos Venäjän puun tilalle ei saada raaka-ainetta muualta kohtuulliseen hintaan. Kun UPM-Kymmene sanoo, että tilanne 'saattaa johtaa tuotannon vähennykseen', voi olla varma, että se myös johtaa, jos puu on yhtiön mielestä liian kallista, kertoo TalSa.

Tänään tuloksensa julkistanut UPM-Kymmene on tehnyt vaikka mitä kannattavuutensa kohentamiseksi. Mutta vaikeaa on. Kilpailijat rakentavat uusia tehtaita ja trimmaavat vanhaa kalustoa tuottavammaksi. Yli miljoonan tonnin leikkauksetkaan eivät tahdo tehota. Väkeä on vähennetty 3 200:lla. Euro on vahva ja dollari heikko. Ei tule apua valuuttakursseistakaan.

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo, että yhtiön toiminnallinen kannattavuus on tänä vuonna viime vuoden tasoa. Tämä merkitsisi tuloksen viisinkertaistumista.

Puu on niin kallista, ettei sitä kannata ihan joka kattilaan hankkia. On pantava myllyt tärkeysjärjestykseen. Näinhän UPM-Kymmene on tehnyt ensimmäisenä, kun se sulki Voikkaan kohta kaksi vuotta sitten.

Kajaanin sanomalehtikone on pysäytetty kymmeneksi kuukaudeksi. Yhtiötä ei voi syyttää yrittämisen puutteesta.

Vuoden 2008 näkymät eivät Venäjän puutulliuhkaa lukuun ottamatta ole täysin synkät.

* Euroopassa, erityisesti Itä-Euroopassa kysyntä jatkuu hyvänä.

* UPM toimittaa kapasiteetin sulkemisista huolimatta suunnilleen saman määrän paperia asiakkaille kuin ennenkin. Tuotanto on siis tavattomasti tehostunut.

* Paperin keskihinta on ensimmäisellä neljänneksellä korkeampi kuin viime vuoden lopussa.

* Yhtiö on sopinut aikakauslehtipaperin hinnankorotuksista; sanomalehtipaperissa hintaneuvottelut ovat kesken.

* Tarralaminaattien hinnat nousevat.

* Koivuvanerin kysyntä pysyy vahvana ja kuusivanerin vakaana.

Ei kommentteja: