keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Stora Enso ja UPM eivät yllättäneet

Kirjoitin tänään metsäteollisuuden murheen päivästä Kauppalehdessä. Tuon saman kirjoituksen tänne.

 
Stora Enson ja UPM:n irtisanomispäätökset, tehtaiden lakkautukset ja tuotantokapasiteetin alentamiset eivät tulleet yllätyksenä. Suomesta lähtee 1 100 plus 550 = 1 650 työpaikkaa. Kajaanin paperitehdas pannaan tuhannen päreiksi. Seuraava rypälepommi räjähtää sahapaikkakunnilla.
Venäjän puutullit ja suomalaiset harvennushakkuut ovat tässä rytäkässä kevyttä tavaraa. Niillä puheilla on valmisteltu yleisöä, paikkakuntia ja päättäjiä siihen, mikä tuleman pitää.

Karvisen ja Pesosen kovat otteet kertovat vaikeuksien syvyydestä. Kohteet on valikoitu huolellisen harkinnan jälkeen. Paikkakunnat ovat olleet pitkään tiedossa, vaikka olen nähnyt päivän aikana kommentteja yllätyksestä.
Ovatko vaikeudet näillä teoin ohi? Ei tietenkään. Euroopan talousnäkymät ovat luisussa ja rakentamisen hiljeneminen iskee mekaaniseen puunjalostukseen. Sahurit eivät tiedä, minne lautaa ja lankkua levittäisi.

Kiinteistöbisnekset eivät ole Euroopassa menneet aivan niin loistavasti kuin ehkä täällä raukoilla rajoilla haaveilemme. Metsäteollisuutemme menestys ja vaikeudet ovat yhteydessä Euroopan eli EU:n talouden menestykseen. Metsäteollisuuden muu vienti on sittenkin suhteellisen pientä.

Miten nyt suu pannaan? Nämä uutiset ja tulevaisuudennäkymät eivät ole herkkua suomalaisille. Lukuisissa kunnissa muutokset sotkevat syksyn kunnallisvaalipakan perusteellisesti. Mutta, mitä poliitikot voivat tehdä muuta kuin voivotella?

Ratkaisuna on uusien kasvuyritysten vauhtiin saattaminen. Niitä löytyy myös metsäteollisuudesta, mutta mistä rahat vauhdin kiihdyttämiseen, kun pankkiirit kohta hyppivät seinille, jos lainanhakija ilmaantuu ovelle hattu kourassa. Sopeutuminen vie vuosia. Uutta korvaavaa toimintaa ei polkaista muutamassa viikossa tai kuukaudessa. Varautukaamme vuosien mittaiseen rakennemuutokseen.

Nokian pörssikurssi on puolittunut, oliko puolessa vuodessa, mikä sekään ei ole mikään mieltä riemastuttava uutinen. Mutta ennustajaeukot ovat sitä mieltä, että Nokian kurssi kohoaa syksyllä, kun uudet tuotteet tuodaan rytinällä markkinoille. Nokia ei lähtenyt mukaan hintakilpailuun, joka jättää enemmän rahaa viivan alle. Mutta nyt mobiilijätin uutuuksien lanseeraukselle toivoo menestystä, koska muuten suomalaisten digitaalijalkakin joutuu kovaan koetukseen.

Applen Steven Jobs palasi julkisuuteen laihtuneena ja blogiavaruustietojen perusteella hyväkuntoisena. Huhut eturauhassyövän uusiutumisesta ehkä laantuvat joksikin aikaan, mutta myös Applessa ja markkinoilla mietitään kuumeisesti Jobsin jälkeistä aikaa. Mikään ei ole ikuista muuallakaan.

10.9.2009 on jo leimattu Suomen metsäteollisuuden synkimmäksi päiväksi. Toivotaan, ettei vielä pahempaa ole tulossa. Emme vielä ole nähneet kaikkea. Niinistön eilinen ulostulo viittaa siihen, että politiikan avainhenkilöt ovat tienneet päätöksistä. Niinistö ehti unilukkaroimaan kansaa, joka veloissaan kulkee. Tänään medioissa jeesustellaan. Huomenna kauhistellaan. Tämä on shokki, joka vaikutta monen ihmisen elämään.

Varttikainuulaisena  mietin tietenkin nälkämaan tulevaisuutta. Kajaanin kaupungilta lähtee sekä puujalka että vuodesta 1907 lähtien rakennettu identiteetti. Otan osa, tämä on rankka päivä 550 kainuulaiselle, heidän perheille ja alueen palvelujen tuottajille. Tätä ei olisi toivonut, vaikka tiedossa oli, että Kajaanin puutavarayhtiön kohtalonpäivät olivat lähellä. Tuntuu pahalta.

Palvelin Kajaani Oy Elektroniikkaa useita vuosia ja yhteistyötä UPM:n kanssa on ollut 80-luvulta alkaen. Elektroniikka myytiin Metso Oyj Automaatiolle. Kajaani Oy fuusioitiin UPM:n. Kajaanille tämä on Kemijärven kokoinen kolaus.

Ei kommentteja: