maanantaina, marraskuuta 10, 2008

Mediatoimisto Dagmar slevitti kulutuskäyttäytymistä

Taantuma ajaa suomalaisen kylään

Mediatoimisto Dagmar selvitti lokakuussa taantuman vaikutuksia suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen.

  • Taantuman merkit ovat sen jälkeen vahvistuneet
  • Suomi ei taida selvitä tästä kuin koira veräjästä

Tutkimuksen mukaan hankinnat vähenevät mutta yhdessä tekeminen lisääntyy. Kasvussa ovat esimerkiksi kirjastossa, uimahallissa ja ilmaistapahtumissa käyminen sekä kotona puuhailu, kuten ruuanlaitto, seurapelit ja kyläily. Kyselyyn vastanneet kokivat, että kulutusta on mahdollista vähentää muun muassa elokuvien, asusteiden ja ravintolossa käynnin kohdalla.

  • Yhteisöllisyys nousussa
  • Amerikkalaiset ovat ennakoineet tätä jo useita vuosia

Laajakaistamaksuista, tupakkatuotteista, omista harrastuksista, bensasta ja yksityisistä terveyspalveluista ei tulla tinkimään.

  • Netti säilyttää asemansa edullisina kommunikaatioalustana

Pienten tulojen taloudet ovat valmiita tinkimään kaikesta, kun taas suurten tuloluokkien talouksilla on vaikeuksia nähdä tarvetta luopua mistään. Kuluttajaryhmistä lapsiperheet odottavat kulutuksensa vähentyvän kaikkein merkittävimmin. Tuloluokkia yhdistävänä tekijänä kulutuksen vähentämisessä on läheisten ihmisten merkityksen korostuminen.

  • Perhematkailu laskee
  • Ihmissuhteiden merkitys korostuu

Dagmarin tekemässä tutkimuksessa oli mukana 477 suomalaista, jotka edustavat internetin käyttäjiä iän, sukupuolen, asuinpaikan, elämänvaiheen ja talouden bruttotulojen mukaan. Tutkimus toteutettiin internet-paneelina 13.–20.10.2008 välisenä aikana.

  • Lyhyt aika
  • 477 vastaajaa
Eiköhän tämä tästä. Sailaskin tokaisi tänään, että kohta pääsemme uuteen nousuun...

Ei kommentteja: