sunnuntaina, elokuuta 09, 2009

Kempeleen lämpö ja sähkö

Kempeleeseen nousee ekokortteli, jossa kymmenen omakotitaloa saa sähkön ja lämmön omasta voimalaitoksesta. Näitä taloja ei liitetä lainkaan valtakunnan verkkoon.

Hanketta rahoittaa kempeleläinen Juha Sipilä. Osa sähköstä tulee puukaasulla toimivasta voimalaitoksesta ja neljännes tuulivoimasta.

Polttoaineena käytetään puuhaketta. Se kaasutetaan erillisellä generaattorilla ja hukkalämpöä käytetään talojen lämmitykseen. Tuulienergiaa varastoidaan akkuihin.

Ongelmien varalle sähköä varastoidaan vesivaraajiin ja akkuihin.
Lisäksi alueella on biodieselillä toimiva varavoimakone, jota käytetään mahdollisissa vikatilanteissa. Varastossa sähköä on aina kahden päivän tarpeisiin.
  • Alueella olevat talot ovat matalaenergisiä.
  • Rakentajien energialaskun oletetaan jäävän puoleen normaalista.
  • Vaihtoehtoisia keinoja lämmittää ja sähköistää asuntojaan.
  • Pientuulivoimaloiden hinnat ovat laskussa.
  • Motivan johtajava asiantuntija Tapio Jalo kertoo, että Kempeleen kaltaiset energiaratkaisut ovat vilkkaan tutkimuksen alla.
  • Erityiselle aluelämmitysyrittäjyydelle on paikkansa.
  • Pienimuotoiselle lämmöntuotannolle on hyvät edellytykset.
  • Itsenäisen sähköntuotannon aika ei ehkä vieläkään ole valmis.

Ei kommentteja: