sunnuntaina, elokuuta 09, 2009

Tuulienergia vastatuulessa

Tuulienergian käyttö on kasvanut Yhdysvalloissa vauhdilla, mutta samalla sen vastustus on yltynyt. Korkeita ja massiivisia tuuliturbiineja syytetään maiseman pilaamisesta. Potkurit tappavat harvinaisia lintuja.

Cape Cod ja sen Nantucketin lahti voi olla Yhdysvaltain ensimmäinen rannikon edustalle sijaitsevan tuulivoimalan sijoituspaikka.

Suunnitteilla 130 tuuliturbiinin rypäs
Potkurit pyörittäisivät energiaa 336 000 talouden tarpeisiin
Barack Obama tukee hanketta
Edwar Kennedy vastustaa
Tuulivoimalat haittaavat turismia, vastustajat väittävät
Myllyt vaikeuttavat purjehtimista vesialueella
Voimaloita ei haluta rikkaitten takapihoille

Tuulivoimaloita on myös sunnitteilla Teksasin rannikolle sekä suurten järvien rannoille. Wyomingissä pelätään, että harvinainen kanalintu katoaa tuulimyllyjen tulon myötä.

Tuulivoimalla tuotetaan Yhdysvalloissa 1,2 % energiasta. Kaliforniassa jopa 1,5 %.

Ei kommentteja: