sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009

Miten kuopasta noustaan?

Liikanen Erkki

Talouden taantuma on syvä. Nousu vaatii osaamista, ketteryyttä ja voimaa. Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen uskoo, että tästä kuprusta selvitään helpommin kuin 1990-luvun lamasta.

En ole samaa mieltä. Teknologiateollisuutemme näkymät eivät ole lainkaan oikeilla raiteilla.

Suomen teollisuustuotanto nousi vuodesta 2000 lähtien nopeiten Euroopan muihin teollisuusmaihin verrattuna. Se selittää tällä kertaa, miksi pudotus on niin jyrkkä.

Kiinassa ja Intiassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa tilastokäppyrät osoittavat jo orastavaa nousua.

Mutta uusien investointien alkuun on vielä aikaa. Maailmantalouden pohjalta pitäisi aloittaa kiipeily uusien mahdollisuuksien tasolle. Mutta onko meillä aidosti sopivaa tarjottavaa.
  • Edessä on hidas ja vaivalloinen nousu
  • Uuteen kasvuhuippuun on aikaa (2015 - 2020)
  • Edellinen kasvu rakennettiin lainarahalla
  • Nyt maksetaan velkoja takaisin
  • Velkaisten rahat ovat poissa kysynnästä
  • Työttömyys kasvaa meillä edelleen vuoden 2010 aikana
  • Kuntatalouden kriisi syvenee 2010 alkaen
  • Julkinen talous elää yli varojensa ja juustohöylät tulevat kohta tehokäyttöön
  • Suomi ei ole suojassa, emme ole muita parempia
  • Reaalitalouden pudotus iskee meihin suurella voimalla
  • Romahdus on reaalitodellisuutta jo nyt ja pahenee edelleen
  • Järjestelmän korjaaminen on valtava urakka

Ei kommentteja: