keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Innovaatiojuna lähtee kohta Ouluun

Innovoiden Helsinki-Oulu-Helsinki

Innovaatiojuna Helsingistä Ouluun on ollut virtuaalisessa liikkeessä viime kesästä lähtien.

Aloitteen teki Ossi Kuittinen Sitrasta. Alkuperäinen ehdotus lähti elämään Qaikussa ja ensimmäistä lähtöä yritettiin marraskuulle 2009.

Se tuli liian nopeasti vastaan ja sponsorit eivät saaneet otetta avoimuuden ja joukkoälyn viisaudesta.

Janne Saarikko neuvotteli VR:n kanssa erikoisjunavaunusta ja uusi aikataulu määriteltiin 13.1.2009.

Joukot innostuivat marraskuussa uudelleen ja joulukuussa palaset loksahtivat kohdalleen. Viime päivät ovat digitaalisen yhteistyön historia ja projekti nytkähti aidosti liikkeelle.

Itseorganisoituneella hankkeella on oma virallinen kotisivu, ilmoittautuneita oli hetki sitten 40, osaavat ja innostuneet ihmiset tekevät työtä operaation onnistumiseksi eri puolilla Suomea. Etäisimmät vaikuttajat lienevät Etelä-Koreassa ja Espanjassa.

Vähitellen myös ETÄJUNAILIJAT, jotka eivät pääse mukaan matkalle, organisoituvat ja kantavat kortensa yhteiseen kekoon. Viime päivät ovat tarjonneet ahkerille digimuurahaisille onnistumisen hetkiä.

Ei kommentteja: