tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Vapo osti marraskuussa Sotkamon Lämpötoiminnan

vapo

Kainuun Sanomat kertoo 18.11.2009, että Vapo Oyj ostaa Sotkamon kunnalta kaiken omistuksessaan olevan lämpöliiketoimintaan liittyvän omaisuuden.

Kauppahintaan 1,1 miljoonaa euroa kuuluu rakennuksia, koneita, laitteita sekä liiketoimintaa. Ilmeisesti myös lähilämmön jakeluverkosto.

Tilat ovat tähän asti olleet Vapolla vuokralla. Sotkamon kunta on omistanut voimalasta puolet. Toisen puolen Vapo osti Kainuun Osuusmeijeriltä vuonna 2001. Voimalaitosrakennus valmistui 1983. Kuvassa oleva Vapon laitos sijaitsee Pyhtäällä.

Ei kommentteja: