perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Ihmisestä ei voi tehdä monitoimikonetta

april2_2010 081
Erikoinen blogihahmotelma vuosien takaa. En enää muista, mitä ajoin takaa tällä avauksella. 

En julkaissut juttua 2008. Luonnostelu liittyi varmaan talouslaman alkuun.

Taantuman aikana tuottavuus ja tehokkuus ovat työpaikoilla mantroja, joiden merkitystä pohdittava tarkemmin.

Pinnallinen tehostamispuhe ei välttämättä johda mihinkään. Hyvien ja ahkerien työntekijöiden rinnalle etsitään monilahjakkuuksia?

Kaikista ei voi tehdä monitoimikoneita. 

Vaikka monipuolisuus on tervetullutta moneen toimenkuvaan, asiassa piilee ongelma: ihmisten oletetaan haluavan ja kykenevän tekemään kaikkea yhtä aikaa. 

Yksilöiden kykyprofiilit eivät aina tue viiden projektin samanaikaista tekemistä.

Anna aivoillesi aikaa

Jotkut haluavat keskittymisrauhaa muutaman asian hoitamiseen Useimmiten ihminen tekee sitä, missä on luontaisesti hyvä, mutta piileviäkin kykyjä löytyy jokaisesta. 

Kasvanut kiire ja koulutuksen puute estävät uinuvien taitojen esille tulemisen.
  1. annettava aikaa opetella asioita kunnolla
  2. tehokkuus ei tarkoita rutiininomaista suorittamista
  3. oppimisen lisäksi myös ajattelulle on varattava tilaa
  4. rutinoitumisen riski on aina olemassa
  5. muutostilanteessa ei ole aina aikaa miettiä sitä, voisimmeko jatkossa toimia paremmalla tavalla
  6. luovalle ajattelulle on annettava tila

Ei kommentteja: