maanantaina, helmikuuta 28, 2011

Bioenergia vetää kertoo Kauppalehti

Bioenergia vetää kertoo KauppalehtiSaarijärveläinen Ariterm on tehnyt yhteensä 1,3 miljoonan euron bioenergiakaupat Ruotsiin ja Norjaan. Aritermin toimitusjohtaja Petteri Korpioja on erittäin tyytyväinen yrityksen laajentumiseen Skandinaviassa.

- Voimme jo nyt ennustaa, että kuluvan vuoden myynti on merkittävästi suurempi kuin uskalsimme budjetoida, Korpioja kertoo Aritermin Skandinavian tytäryhtiön Ariterm Systemsin alusta.
Aritermin Skandinavian myyntiyhtiö perustettiin vasta viime lokakuussa. Nyt se on tehnyt ensimmäiset merkittävät toimitussopimukset Ruotsissa rakennusyhtiö NCC:n rakentaman uudisrakennuksen lämpökeskuksesta ja neljän kouluyhteisön kanssa Norjassa.
- Bioenergiaan siirtyminen on Skandinavian maissa edullinen ratkaisu, sillä biolämmityksen kustannukset ovat noin puolet öljylämmitykseen verrattuna, sanoo Aritermin toimitusjohtaja Petteri Korpioja.
Hän sanoo, että investoinnin takaisinmaksuaika on huikean lyhyt, vain noin 2-3 vuotta.
- Myös Suomessa on nähtävissä erittäin voimakasta kysynnän kasvua biolämmitykseen siirtymisessä: neuvottelussa olevia kohteita on kymmenkertainen määrä viime vuoteen verrattuna, Korpioja kertoo.
NCC:n Margarydiin Ruotsiin rakentaman uudisrakennuksen lämpökeskuksen teho on 1,5 megawattia. Kaupan arvo on noin 600 000 euroa. Ariterm toimittaa lämpökeskukseen avaimet käteen -periaatteella.

Ei kommentteja: