tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Mondo Minerals tiedotustilaisuus

mondomineralsPäätin osallistua informaatio- ja keskustelutilaisuuteen Kainuun Opistolla Mieslahdessa 3.10.2012 klo 18:00.

Raportoin tilaisuudesta tarkemmin palattuani.

KUVA: Helge V. Keitel, Sotkamo, Finland (2012)

Mondo Minerals


 

Mieslahti sijaitsee Oulujärven itäpuolella, Kajaani - Oulu -tien varrella. Matkaa Ouluun on 150 km, Kajaaniin 30 km ja Paltaniemen lentokentälle 36 km. Lähimpään kuntakeskukseen, Paltamoon, on matkaa 7 km.

Kylällä asuu n. 350 henkilöä, ja kesäisin väkiluku kasvaa huomattavasti kesäasutuksen vuoksi, myös paluumuuttajia on useita perheitä.

Kylän keskustasta avautuvat ihastuttavat näköalat Mieslahdelle sekä Oulujärvelle. Luonto on alueella hyvin rehevää, johtuen etelään viettävästä rinnemaastosta.

Mieslahden kylällä toimii aktiivinen kyläyhdistys ja sen aloitteesta on Kainuun Ympäristökeskus kunnostanut Posti-Kallen vaellusreitin sinne tarvittavine rakennelmineen ja levähdyspaikkoineen. Kylän rantaan rakennettiin v.97 venesatama ja muita uimarannan rakennuksia sekä lintutorni. 

Kyläläiset ovat olleet runsaasti mukana talkootoiminnassa esim. kylän keskustan kunnostamisessa. Mieslahdessa on kaavoitettuja asuintontteja.

Kylällä toimii korkeatasoinen sekä monipuolinen oppilaitos, Kainuun Opisto (puh. 08-873 116, os. Tahvintie 4, 88380 Mieslahti).  

Opisto tarjoaa runsaan kurssivalikoiman, majoitus ja ruokapalveluja sekä juhla- ja kokoustiloja ympäri vuoden. Kainuun Opisto vuokraa 36 paikkaista kirkkovenettä Väinöä, ryhmille.

Ei kommentteja: