tiistaina, maaliskuuta 19, 2013

Maailman suurin biomassan kaasutuslaitos

Ajankohtaista 11.03.2013 Maailman suurin biomassan kaasutuslaitos vihittiin käyttöön Vaasassa

Työministeri Lauri Ihalainen vihki 11.3.2013 käyttöön maailman suurimman biomassan kaasutuslaitoksen Vaasassa. Vaskiluodon Voima Oy:n hanke on monella tapaa edistyksellinen, koska kaasutustekniikkaa ei ole missään päin maailmaa ennen käytetty tässä mittakaavassa tähän tarkoitukseen.
Helge: Bioenergia Nro 4 / 1.9.2012 kirjoitti Vaskiluodon -hankkeesta. Samassa uutisessa kerrottiin myös, että "Metso Powerin Lahti Energialle toimittamam, niin ikään lajissaan maailman suurin jätekaasulaitos on rakenteilla". Tutustuin Lahti Energian 160 MW laitokseen lähietäisyydeltä Kuusankoski Oy vierailuni yhteydessä marraskuussa 2012.
Uuden kaasutuslaitoksen ansiosta 25–40 prosenttia kivihiilestä voidaan korvata kotimaisilla biopolttoaineilla, pääasiassa metsähakkeella. ”Kaasutuslaitoksen käyttöönotto on merkittävä askel yhtiön pyrkimyksessä käyttää lämmön ja sähkön tuotannossa ensisijaisesti kotimaisia polttoaineita. Tätä voidaan kutsua todelliseksi energiatäyskäännökseksi”, sanoo Vaskiluodon Voiman hallituksen puheenjohtaja ja omistajayhtiö EPV Energia Oy:n toimitusjohtaja Rami Vuola.
Kaasutuslaitoksella on erittäin merkittävä työllisyysvaikutus. Sen ansiosta syntyy pysyvästi 100 ja välillisesti jopa satoja uusia työpaikkoja. Lisäksi hankkeella on hyvin positiivinen vaikutus alueen talouteen. ”Taloudellisesti vaikeina aikoina jokainen investointi on Suomelle tärkeä. Kaasutuslaitos tuo alueelle vuosittain noin 15 miljoonaa euroa biopolttoaineiden hankinnan kautta. Tällä rahalla on aikaisemmin ostettu ulkomailta tuotua kivihiiltä ja hiilidioksidipäästöoikeuksia. Hanke on myös erinomainen esimerkki siitä, miten voimavaroja yhdistämällä saadaan aikaan huipputuloksia”, kertoo toisen omistajayhtiön Pohjolan Voima Oy:n toimitusjohtaja Lauri Virkkunen.
Biokaasutuslaitoksen Vaskiluodon Voimalle toimittaa Metso, jolle hanke on erittäin merkittävä, sillä biokaasuttimen kokoluokka tekee toimituksesta kiinnostavan suurille hiilivoimalaitoksille ympäri maailmaa.

Ei kommentteja: