perjantaina, maaliskuuta 08, 2013

Vienti ei jaksa elättää julkista sektoria

2011-11-13 11.33.20

Lisää höyryä vientiin. Teollisuuden rakennemuutokseen ei ole tarjolla nopeasti vaikuttavia ihmelääkkeitä. Puujalka pettää, teräsjalka ruosteessa ja ICT on tipahtanut innovaatiojunasta.

Suomen vienti putosi vuoden 2008 jälkeen viidenneksen osaksi Nokian vuoksi. Kuilua ei ole saatu kurottua umpeen, vaan viennistä puuttuu 20 – 30 miljardia euroa vuodessa verrattuna siihen, että kasvu olisi jatkunut 2000-luvun alun tahtia.

Viennin hyytymisestä huolimatta julkinen sektori on paisunut jatkuvasti. Julkisella sektorilla on työpaikkoja 620 000, määrä on kasvanut 2000-luvulla 50 000 henkilöllä.

Teollisia työpaikkoja on 370 000, vähennystä 70 000 työpaikkaa vuodesta 2000. Teknologiateollisuus on ottanut tavoitteeksi kasvattaa teollisuuden osuutta kokonaistuotannosta vähintään 25 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Ei kommentteja: