maanantaina, huhtikuuta 22, 2013

Halvan öljyn aika on ohi – pelastaako liuskekaasu?

20130411_100327Öljyn loppumisesta on vaahdottu jo 1970-luvulta ja ennen kaikkea on kiistelty siitä, milloin on niin sanottu öljyn tuotantohuippu (peak oil).

Kun se on saavutettu, alkaa öljyn saanto pikkuhiljaa huveta ja hinta nousee pilviin. Muutos on edessä väistämättä – ehkä jo ennen 2020.

Öljy ei lopu vuosikymmeniin, mutta halvan öljyn aika on auttamatta ohi, vaikka varmentamattomia reservejä yhä löytyy.

Suomi tuo öljyä, kaasua, kivihiiltä ja sähköä. Siinä yksi syy kauppataseen vajeeseen. Suomi köyhtyy, jollemme pysty kehittämään vaihtoehtoa öljylle. Lähes kaikki biopohjaiset vaihtoehdot öljylle ovat väliaikaisia korvikkeita ja Suomi Öljyn jälkeen kirjoittajien mielestä, ne, puuta lukuun ottamatta, vain pahentavat tilannetta.

Kari L [Masinisti] on sitä mieltä, että energiasta on runsaudenpulaa.

Viisi vuotta sitten ei liuskekaasusta tiedetty mitään ja nyt esimerkiksi Puolassa on sellainen esiintymä, että se riittää Puolan tarpeisiin sadoiksi vuosiksi.

Vastaavia esiintymiä on paljon muuallakin Euroopassa, paitsi Suomessa. Venäjä on lopettanut uusien kaasukenttien avaamisen liuskekaasuboomin takia.

USA on tulossa pian omavaraiseksi energian suhteen omien liuskekaasu- ja Alaskan öljyesiintymien hyödyntämisen käynnistyttyä.

Tällä tulee olemaan merkitystä myös maailmanrauhan kannalta kun USA:n ei tarvitse enää sännätä öljyn takia kenenkään kimppuun.

Lähteet: www.masinistit.com ja Suomi Öljyn Jälkeen  | Kuva: Helge V. Keitel, KK-Net, Rheinland-Pfalz, Saksa (11.4.203)

Ei kommentteja: