maanantaina, toukokuuta 13, 2013

Ekovoimalaitos

ekotekola

Lähde: Ekovoimalaitos, Oulu

Ekovoimalaitos eli yhdyskuntajätteestä energiaa jalostava voimalaitos aloitti kaupallisen toimintansa elokuussa 2012 Oulun Laanilassa. Laitoksessa jätteestä tuotetaan höyryä, jota käytetään Kemiran teollisissa prosesseissa sekä sähkön ja kaukolämmön tuotannossa.

Voimalaitos on mitoitettu 120 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle, ja sen omistaa Oulun kaupunki/Oulun Energia.

Kierrätys jatkuu
Tavallisen asukkaan jäteasioihin voimalaitos ei tuonut suuria muutoksia. Taloyhtiöissä, liike- ja yrityskiinteistöissä sekä julkisissa laitoksissa jatketaan edelleen biojätteen, paperin, pahvin, kartongin, lasin ja metallin erilliskeräystä.

Omakotitaloasujat voivat edelleen hyödyntää ekopisteitä hyötyjätteidensä kierrättämisessä sekä osallistua biojätteen erilliskeräykseen. Sähkölaitteita kerätään tulevaisuudessa samalla tavalla kuin nytkin: Oivapisteellä sekä jäteasemilla ympäristökunnissa.

Laanilan ekovoimalaitoksen ansiosta myös käyttökelvottomat vaatteet ja kengät saadaan nykyään energiahyötykäyttöön, sillä ne voi laittaa polttokelpoisen jätteen joukkoon.

Ei kommentteja: