maanantaina, toukokuuta 13, 2013

Koillissanomat: puuta öljyn tilalle

Koillissanomat 06.09.2012?

Taivalkosken Voiman hallituksen puheenjohtaja Veikko Jaakkola palauttelee mieliin 1980-luvun alkupuolta, jolloin lämpölaitos oli kokonaan kunnan omistuksessa. Yhtiöittäminen laajensi hänen mukaan omistuspohjaa läheiselle sahalaitokselle, joka mahdollistaa nopean polttoaineen saannin.

Biolämpölaitos on itse kattilalaitoksen osalta niin sanottu avaimet käteen -toimitus, jossa itävaltalainen URBAS vastaa laitoksen suunnittelusta, konepajavalmistuksesta, asennustöistä aina käyntiinajoon ja käyttöönottoon saakka. URBAS toimittaa myös rakennuksen runko- ja kuoriaineet.

Taivalkosken Voima Oy toteuttaa puolestaan laitoksen perustusten rakennustyöt ja rakennukseen kuuluvat lvis-työt omana työnään. Rakennustyöt aloitettiin kesäkuun alussa ja laitokselle on myönnetty ympäristölupa. Laitoksen toteutuksessa on käytetty parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa ympäristönsuojelun näkökohdat huomioiden. Uuden kompleksin kustannusarvio kaikkineen on 3,2 miljoonaa euroa.

Lähetä kommentti