maanantaina, heinäkuuta 29, 2013

Uusi energialähde yhä lähempänä – WSJ: Tehokkaampi kuin öljy ja kaasu yhteensä | Uusi Suomi

Nytkö pannaan tuulimyllyt tuulikaappiin ja aurinkolämmittimet viedään saunan taakse romuttumaan?

Uusi energialähde yhä lähempänä – WSJ: Tehokkaampi kuin öljy ja kaasu yhteensä | Uusi Suomi

Metaanihydraatti on saanut lempinimen ”palava jää”, sillä huoneenlämmössä kiteet alkavat säteillä lämpöä hyvin voimakkaasti.

WSJ:n mukaan metaanihydraatin kaupalliseen hyödyntämiseen kuluu vielä ainakin vuosikymmen. Sen keräämiseen tarkoitettuja teknolgioita on kuitenkin jo kokeiltu. 

Japanissa esimerkiksi tehtiin onnistunut metaanihydraatin porauskoe tänä keväänä. WSJ:n mukaan etenkin Aasian nopeasti kasvanut energian kysyntä on lisännyt myös metaanihydraattiin kohdistuvaa kiinnostusta ja teknistä kehitystä. 

Yhdysvaltojen Geologian tutkimuskeskuksen mukaan metaanihydraattia esiintyy eri puolilla maapalloa niin paljon, että jos sitä voitaisiin hyödyntää, se voisi olla energianlähteenä merkittävä.

Ei kommentteja: