torstaina, marraskuuta 14, 2013

Kaivosten siunaus ja kirous

Tahvosen mukaan on totta, että valtausjärjestelmä aiheuttaa usein kaivosryntäyksen. Sillä ei hänen mukaansa kuitenkaan ole aina vain hyviä seurauksia.

- Luonnonvarojen siunaus voi olla suuri. Niihin liittyy kuitenkin myös ilmiö, jota kutsutaan luonnonvarojen kiroukseksi.

Se tarkoittaa Tahvosen mukaan muun muassa luonnonvaroista saatujen tuottojen epätasaista jakaantumista väestön joukossa, niihin liittyvää korruptiota ja rajua velkaantumista, kun velanmaksun uskotaan onnistuvan luonnonvarojen tuotolla.

Suomi on tutkimusten perusteella kaivosteollisuudelle houkutteleva investointikohde.

– Tässä listassa ei ehkä ole syytä olla ykkösenä. Minusta se tarkoittaa sitä, että tavara myydään liian halvalla. Parempi olisi olla esimerkiksi sijalla 10 tai 15, Tahvonen sanoi.

Tahvosen mukaan oikein suunniteltu rojaltijärjestelmä ei veisi Suomelta kaivostoiminnan tuomaa hyötyä. Rojalti ei saa olla liian alhainen, jolloin siitä ei saada tuloja. Toisaalta se ei voi olla liian korkea, ei saada kaivostoimintaa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64063-professori-varoittaa-suomea-kirouksesta-tavara-myydaan-liian-halvalla

Ei kommentteja: