lauantaina, lokakuuta 10, 2015

Bioenergiaa oli 2000-luvun alussa kovassa nosteessa

Bioenergia ry:n puheenjohtaja Esa Lindholm uskoo biotalouden olevan vasta pääsemässä alkuun - kunhan vihreän vallankumouksen tielle ei kasata kohtuuttomia esteitä.

Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm muistuttaa, että Suomi tuo yli kaksi kolmasosaa käyttämästään energiasta ulkomailta. Noin 35 % energiasta oli kotimaista vuonna 2014. Kotimaisen osuus on Bioenergia ry:n mielestä mahdollista nostaa 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Bioenergia ry:n mukaan puun käyttöä tulisi voimakkaasti kasvattaa ja suunnata sen käyttö tuontienergian korvaamiseen niin pienissä kuin suurissa käyttökohteissa.

Kotimaiset polttoaineet työllistävät välittömästi ja välillisesti nyt 30 000 henkilöä. Yhdistyksen tavoittelema kasvu tarkoittaisi 15 000 työpaikan lisääntymistä vuoteen 2030 mennessä.

Energiaomavaraisuuden merkitys talouden, työllisyyden ja kauppataseen kannalta ymmärretään Suomessa nyt entistä paremmin. Eripuraisina pidetyt eduskuntapuolueet ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen monista Suomelle tärkeistä energiapoliittisista asioista.

Kuva: Etävalvontaa varten laitosten automaatiojärjestelmien välittämät tiedot saadaan myös Vapon keskusvalvomoon. Valvomossa nähdään, missä tilassa prosessi on. Täydentävää tietoa saadaan valvontakameroiden videonäytöiltä. Lämpölaitoksella on 4 - 16 kameraa laitosta kohti.

Puolueet korostavat tällä hetkellä metsäenergian tärkeyttä ja sen erityisasemaa Suomen energiakentässä. Metsäenergiaa tulisi hyödyntää jatkossa entistä enemmän, sillä sen käyttöä puoltavat mm. mittavat resurssit, kustannustehokkuus, kyky korvata fossiilisia polttoaineita sekä valtavat teknologiamahdollisuudet.

Biopolttoaineet edustavat kotimaista ja ympäristöystävällistä suuntaa. Ja monipolttoainekattilan etuna on varautumisessa: ei olla yhden kortin varassa.

Vuosisadan vaihteessa bioenergia oli mukavassa nosteessa ja kattiloihin kaipailtiin turpeen rinnalle puuta. Viidentoista vuoden aikana on tapahtunut paljon, mutta monipolttotekniikoiden läpimurto antaa edelleen odottaa itseään.

Lähde: ENERTEC teollisuuden sähkö & energia (www.enertec.fi)





Ei kommentteja: