lauantaina, elokuuta 21, 2010

Nokian Ovi 2007

Elokuun lopulla 2007 Nokian uusi toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja multimediayksikön Anssi Vanjoki lupasivat, että kännyjätin uusista palveluista tulee merkittävää liiketoimintaa.

OPK haastoi Lontoossa amerikkalaisen kilpailijansa Applen uudella musiikkikaupallaan ja uusilla puhelimilla.

Yhtiö lupasi musiikkikauppaansa markkinoiden laajimman tarjonnan. Miljoonia kappaleita luvattiin: vähintään yhtä paljon kuin kilpailijoilla.

Ovi oli vielä silloin uutta: Nokia luokitteli vielä silloin Applen hennoksi vastustajaksi. Twango-kuvayhteisöä hehkutettiin.

Anssi Vanjoki ennusti, että se "minkälaiseksi Ovi muodostuu riippuu kuluttajista". Anssi ajatteli ääneen: "Tarjoamme käyttäjille, mitä he haluavat."

Ovi tuli Club Nokian korvaajaksi. Nyt tiedämme, että prosessi on pahasti kesken. Odotamme yhä suurta läpimurtoa.

3g-verkkojen myötä tulivat palvelut ja sopimukset. Apple nappasi itselleen surffikännyköiden ykkössijan. Nokian mielenrauha järkkyi pahasti, mutta 2007 sitä ei vielä myönnetty.
Lähetä kommentti