Näytetään tekstit, joissa on tunniste bioetanoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bioetanoli. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 24, 2013

Biotalous on tulevaisuutta

Bioenergialla on merkittävä rooli lähivuosien kehittämistoiminnoissa Kainuussa. Sitä painotetaan myös tulevan EU-ohjelmakauden maaseuturahoituksessa. Innovaatioiden ja osaamisen kehittämisen kautta uskotaan saatavan aikaan tehokkaampaa energiataloutta ja taloudellista kasvua Eurooppaan.

Markkinakelpoisen ainespuun jalostuksen etääntyminen on väistämätön tosiasia Kainuussa. Korkeamman jalostusasteen tuotteiden kehittäminen mekaanisessa puunjalostuksessa on toki mahdollisuus, mutta siinä saatavien edistysaskelien vaikutus tulee puunkäytössä näkyviin vasta pitkällä tähtäyksellä. On siis uusien avauksien aika.

Paraikaa valtakunnassamme valmistellaan valtakunnallista biotalousstrategiaa, jossa linjataan lähtökohdat ja tulevaisuuden mahdollisuudet sekä niistä johdetut visiot, päämäärät ja tavoitteet kehittämiselle.

Bioenergia on yksi keskeinen osa biotaloutta. Uusiutuvien energialähteiden käytön lisäksi energiatehokkuus ja energiasäästö ovat nousseet keskeisiksi tarkastelukohteiksi.

Metsien alati kasvava tuottavuus kestävällä hakkuumäärällä mitaten mahdollistaa merkittävän kasvun bioenergia-alalla. Tämä koskee sekä lämmön- ja polttoaineiden tuotantoa.

Kajaani puoltaa bioetanolitehtaan rakentamista

Kajaanin kaupunki katsoo, että Renforsin Rannan yritysalueelle suunnitellulle St1 Biofuels Oy:n bioetanolitehtaalle voidaan myöntää ympäristölupa.

Kirjoitin aiheesta blogissani 05.02.2013: http://energiatalous.blogspot.fi/2013/02/kajaanin-renforsinrantaan.html 

YLE-uutisissa kerrottiin kello 08:30 energiayhitö Station One ilmoituksesta rakentaa bioetanolitehdas Kajaanin Renforsinrantaan. St1 aikoo valmistaa UPM Kajaanin paperitehtaan alueella sahanpurusta bioetanolia. Yhtiö ilmoitti tiedotustilaisuudessa tänä aamuna, että investointipäätös tehdään tämän vuoden aikana. Station Onilla on useita biojalostamoita eripuolilla maata, mutta Kajaanissa tarkoituksena on laajentua selluloosapohjaisiin biomassoihin.

Myös Kainuun Sanomat kertoo 5.2.2012 nettisivuillaan hankkeesta: “Suomalainen energiayhtiö St1 Biofuels rakentaa bioetanolitehtaan Renforsin Rantaan Kajaaniin. Yhtiö on tehnyt aiesopimuksen tontin ja rakennusten vuokraamisesta Renforsin Rannan kanssa. Yhtiö hakee välittömästi ympäristölupaa. Tuotannossa tehdas olisi laskelmien mukaan vuonna 2015. Investointi on suuruudeltaan 35-40 miljoonaa euroa.”

polkkySt1Biofuels on Energiayhtiö St1:n tytäryhtiö. Kajaanin tehdas tuottaisi bioetanolia sahateollisuuden sivutuotteena syntyvästä sahanpurusta. Tehtaan kokonaiskapasiteetti olisi sataprosenttiseksi etanoliksi laskettuna  noin 10 miljoonaa litraa vuodessa. Sen valmistukseen tarvitaan sahanpurua 80 000 kiintokuutiometriä.

Raaka-aineena käytettäisiin Pölkky Oy:n sahausjätettä.

Etanolitehdas on tulossa UPM:n tehtaan alueelle entiseen kuorimorakennukseen. Sisätiloja on lehtitietojen mukaan noin 3 000 kuutiometriä ja piha-aluetta puoli hehtaaria. St1 on tehnyt tilojen vuokraamisesta aiesopimuksen Renforsin Rannan kanssa.

  • Investointipäätös vielä tänä vuonna
  • käytännön rakennustöihin ensi vuonna
  • tuotantolaitoksen hintalappu 35 – 40 miljoonaa euroa
  • toiminnassa vuonna 2015
  • tehdas työllistänee valmistuttuaan 15 – 20 henkilöä
  • välilliset työpaikat syntyvät kunnossapitoon ja kuljetuksiin

St1 on perustanut vuodesta 2007 lähtien Suomeen viisi etanolitehdasta, jotka kaikki valmistavat liikennekäyttöön tarkoitettua etanolia biojätteistä ja elintarviketeollisuuden raaka-aineista. Kajaanin tehdas olisi ensimmäinen, joka käyttää raaka-aineena sahanpurua.

Lähteet: St1, Kainuun Sanomat 24.11.2013 ja Lähienergia 23.10.2013

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Biopohjainen talous kompastelee

USA:n etanoliteollisuus raskaasti tappiolla, kirjoittaa torstaina 20.11.2008 klo 23:02 Olli Herrala Kauppalehti blogissaan.

Öljyn hinnan lasku nakertaa kannattavuutta.

"USA:n suurin etanolivalmistaja VeraSun Energy teki kolmannella neljänneksellä 476 miljoonan dollarin nettotappion. VeraSun tekee raskasta tappiota, vaikka jokaista etanoligallonaa tuetaan veronmaksajien rahoilla. Viime vuonna vastaavaan aikaan VeraSun teki nollatulosta. Koko ala tekee tällä haavaa raskaita tappioita, ja etanolitehtaita suljetaan kymmenittäin", kirjoittaa Herrala Amerikasta.

Konkursseja tämä enteilee.

Etelä-Dakotan Sioux Fallsista johdetun VeraSunin tappio oli yli neljä kertaa syvempi kuin yhtiön johto arvioi vain kolme viikkoa sitten. VeraSun hakeutui vastikään Chapter 11 -saneerausmenettelyyn.

- Etanoliteollisuutta on tuettu Yhdysvalloissa jo yli 30 vuotta, joten alan olisi korkea aika oppia seisomaan omilla jaloillaan. Jo etanoli on kaupallinen menestys, se ei tarvitse miljarditukea. Jos tuote on yksinkertaisesti kelvoton, ei mikään veronmaksajien tuki tee siitä hyvää, CEI-järjestön ekspertti Marlo Lewis selittää.

Saman sävyisiä uutisia Biofuel Digest blogissa.

VeraSunin ongelmat ovat alalle tuttuja. Raaka-aineiden hinnat kehittyvät arvaamattomasti ja luottojen saaminen on vaikeaa: VeraSunilla on jatkuvaa pulaa likviditeetistä. Etanolin hinta on pudonnut raakaöljyn perässä, joten alan marginaalit ovat tuhoutuneet.

Olli Herrala, Sähköposti; olli.herrala at kauppalehti.fi asuu Yhdysvalloissa ja kirjoittaa sieltä käsin säännöllisesti ajankohtaisia ajankuvia Kauppalehteen. Ollin puhelin on +1-718-369 1595.

Suomessakin koettiin aiheeseen liittyvä minibuumi 2006, kun metsäjätit kertoivat pitkän tähtäyksen suunnitelmista. Nyt tuotat tähtäintä pitänee pidentää. Alan tulevaisuus tarkentuu 2015 mennessä.

Ensin on syytä katsoa, miten maailmanlaajuinen autoteollisuus selviää lamasta.

torstaina, lokakuuta 09, 2008

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

Friendfeedin kautta sain tiedon tästä blogi-postista, jonka kirjoittajana Jaikustakin tutuksi tullut nimimerkki Sampsa.

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta: "Mikä sitten laukaisi ruokakriisin juuri nyt? Eräs tärkeä syy on maissin markkinahinnan nopea kohoaminen, joka nosti nopeasti myös muiden karjanrehujen hintaa. USA nostitukiaisten vauhdittamana maissietanolin tuotantomäärät räjähdysmäistä vauhtia. Noin 95% maailman biopolttoainetuotannosta on juuri yhdysvaltalaista maissietanolia joka sattuu olemaan myös tehottomin päästöjen vähentämisessä. Maissin halpavienti esim. Meksikoon loppui kuin seinään. Yhdysvaltalaiset viljelijät siirtyivät soijanviljelystä maissin viljelyyn mikä nosti soijan hintaa. Amatson alkoi tuhoutua kiihtyvällä vauhdilla kun brasilialaiset raivasivat nyt kannattavaa soijapeltoa sademetsiin. Öljyn hinta nousi samanaikaisesti, mikä lisäsi tuotannonkustannuksia. Huonot satovuodet, vientikiellot ja markkinakeinottelu pahensivat erityisesti riisin ja vehnän hinnannousua."

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Kallis vesi voi kaataa bioetanolin - Tekniikka&Talous

Kallis vesi voi kaataa bioetanolin - Tekniikka&Talous: "Biopolttoaineiden tuotannon voimakasta lisäämistä vastaan on nousemassa vakavia esteitä. Kysymys ei yllättäen olekaan viljojen hinnan noususta. Pahimmiksi kannoiksi näyttävät nousevan öljyn hinnan huima nousu ja uutena mutta vakavana asiana veden puute. Näin kertoo Icis Chemical Business -lehti.

Helge: VESI on voiteista vanhin. Miten kauan vettä riittää amerikkalaisten maissipeltojen sadettamiseen? Toinen näkökohta on prosessien vaatimat valtavat vesimäärät.

Yhdysvalloissa elintarvikeyhtiön Conagra on vetäytynyt Coloradon osavaltioon suunnitellusta etanolitehtaasta, koska vesikustannukset ovat nousseet niin voimakkaasti. Etanolin valmistuksessa tarvitaan runsaasti vettä prosessin eri vaiheissa, vaikka lopputuotteessa eli polttoaine-etanolissa ei vettä ole kuin alle prosentti.

Helge: Veden HINTA! Hmm. Luin aamulla artikkelia Sotkamon Talvivaaran nikkelikaivoksen veden tarpeesta, joka on 30 000 kuutiota tunnissa. Prosessissa hyödynnetään paikallisten mikrobien liuotusvoimaa. Tuo veden virtauma on neljä kertaa suurempi kuin Helsingin vesilaitosta syöttävässä Päijännetunneelissa.

Öljyn hinnan nousu syö myös rajusti bioetanolin kannattavuutta, sillä tuote pitää kuljettaa käyttäjille öljytuotteilla käyvillä säiliöautoilla. Öljyn reaalihinta on noussut vuodesta 1988 kolminkertaiseksi, kun taas maissin reaalihinta on alle vuoden 1988 tason.

Helge: Nollasummapeliä. Lähienergia korvannee osan Lähi-idän öljystä.

Nimellishinnat ovat nousseet öljyn osalta vielä dramaattisemmin. Maissinkin nimellishinta nousi neljänneksen vuonna 2006 ja 2007 vielä enemmän eli 34 prosenttia. Tämäkään nousu ei nostanut maissin reaalihintaa edes vuoden 1988 tasolle. Yhdysvalloissa polttoaine-etanolia valmistetaan pääasiassa maissista..."

Helge: Vesiongelmasta on puhuttu pitkään, nyt kustannus kaataa hankkeita.