Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreä sähkö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreä sähkö. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Vihrä energia


Vielä muutama vuosi sitten uusiutuvaa energiaa kehittävät yhtiöt olivat lupaavia pikku pajoja.

Nyt vihreään teknologiaan vyöryy julkista ja yksityistä rahaa, kirjoittaa Matias Möttölä HS 31.8.2009.

Tuuliyhtiöt kokivat pörssikuplan ennen finanssikriisiä. Googlaa espanjalainen Iberdrola Renovables.

Katso myös Desertec.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Google on Sähköä

Google ei jätä meitä kylmäksi. Hakukonejätti pyrkii nyt myös uusiutuvien energiamuotojen kehittäjäksi.

Palvelinten pyörittäminen nielee suunnattomia määriä sähköä ja Googlen tavoitteena on tuottaa runsaasti puhtaampaa sähköä fossiilista voimaa vähentävillä uusiutuvilla metodeilla.

Siemes on Sähköä, todettiin aikanaan. Nyt Google yrittää saman sloganin sovittamista itseensä.

Google investoi Green ja Clean Tech yrityksiin. Uutta voimaa haetaan:
  1. Auringosta
  2. Tuulivoimasta
  3. Maalämmöstä
Googlen uudesta aluevaltauksesta kertoi yhtiön toinen perustaja Larry Page. Kuvassa on CEO Eric Schmidt. Kuva viittaa Apple iPhone lanseerauksen vuoden 2007 alussa.

Google on myös ilmoittanut uudesta avoimesta mobile phone kehitysalustastaan.

The initiative will focus first on solar thermal power, wind power and geothermal systems.

The Google initiative will create jobs, though how many is unclear. It's the latest sign that renewable energy technology development can be a growing source of economic power in the coming years.

"If we meet this goal," said Google co-founder Larry Page, "and large-scale renewable deployments are cheaper than coal, the world will have the option to meet a substantial portion of electricity needs from renewable sources and significantly reduce carbon emissions. We expect this would be a good business for us as well."

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Vaihda Virtaa Vihreään Sähköön

  • Our Mission: käytä uusiutuvaa energiaa

  • Description: Suomen ilmastopäästöistä 2/3 tulee energiantuotannosta. Voit valita fossiilisilla polttoaineilla tuotetun "mustan" ja uusiutuvilla energialähteillä tuotetun vihreän sähkön välillä. Keskimäärin vihreä sähkö maksaa kerrostaloasunnossa alle euron kuukaudessa tavallista sähköä enemmän. Vaihda virtaa ja äänestä sähkölaskullasi uusiutuvien puolesta.

http://www.vaihdavirtaa.net/

  1. vihreän sähkön tuotanto ei lisää hiilidioksidipäästöjä

  2. Sähkölaskussa maksamasi varat menevät uusiutuvien energialähteiden käytön edistämiseen.

  3. Norppa suosittelee ekoenergiaa!!