Kemijärven liimapalkkitehdas alusta loppuun

KUVA: Kaleva, Oulu (10.2.2012)

Tunnen ihmisiä, jotka tutkivat kuolinilmoitukset tarkkaan ja mittailevat omaa maallista vaellustaan tuonpuoleiseen siirtyneisiin vertaillen. Jotkut bongaavat lehdistä sarjakuvat ekana. Moni lukee urheilusivut alusta loppuun ja jättävät kulttuurin, talouden ja politiikkan kirjoitukset sikseen. Minua kiinnostavat yritysten hyvät, pahat ja rumat. Ei siksi, että hyppisin epäonnisten haudalla, tai osoittaisin sormella hankkeita, jotka eivät etene niin kuin Strömsössä. Menetykset ja menestymiset opettavat meille aina jotain uutta yrittämisestä.

Tänään Sotkamon Nesteen Baarissa selasin Oulussa ilmestyvää Kaleva-lehteä, jossa oli sivun mittainen tarina Kemijärven tehtaan jatkajasta, Arktos Groupista, joka sai aikoinaan isot tuet, hyvät lainaehdot, rutkasti rahaa Finnveralta, Stora Ensolta ja TEM:iltä.

Vajaa vuosi takaperin pähkäiltiin: “Jos yrityssaneerauksessa oleva Kemijärven liimapuutehdas Arktos Oy ajautuu konkurssiin, lankeaa veronmaksajille miljoonien eurojen lasku, sillä osa luottotappioista lankeaa valtiolle.”

Asiasta kertoi  tuolloin Yleisradio.

Kun Stora Enso lopetti Kemijärven sellutehtaan, rakennettiin paikkakunnalle julkisin varoin vahva tukipaketti. Arktos sai kehittämisavustuksia 5,5 miljoona euroa, minkä lisäksi väkeä koulutettiin 300 000 eurolla. Valtion eritysrahoittajan Finnveran rahoja kiinnitettiin yli 11 miljoonaa. Tiedetiin, että konkurssin toteutuessa avustukset valuisivat hukkaan.

Tänään Kaleva-lehti ynnäsi artikkelissaan operaation kokonaismenetykset ja päätyi noin 30 miljoonaan euroon. Miinusta kertyy myös hanketta rahoittaneelle pankille.

Hankkeen rahoittajien mukaan epäonnistumisella on useita syitä. Arktoksen toimitusjohtaja Juhani Kukkonen arvoi yhdeksi syyksi takkuilevan paikallishallinnon. 

Harvoin riskialtista teollista hanketta on maassamme rahoitettu yhtä avokätisesti. Superministeri Mauri Pekkarinen otti aikoinaan poliittisen vastuun ja antoi TEM:in lapioida Arktosiin rahaa runsaasti, ilman virkamiestensä tukea. Finnvera rohkeni lainoittajaksi, koska Stora Ensokin peukutti liimapalkkitehdasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön rakennusmuutosjohtaja Anssi Paasivirta kertoi Ylelle helmikuussa 2012, että paikallinen sellutehtaan puolesta toimiva massaliike olisi hidastuneiden paikallishallinnon toimenpiteiden takana. No, ehkä, mutt syitä lienee useita. Liimpalkkituotanota oli Suomessa jo ennen Arktosin alkua yli arkitarpeen. 2008 käynnistynyt talouslama latisti kysyntää entisestään.

Massaliikkeessä vaikuttanut Kemijärven kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Heikki Nivala kiistää Paasivirran väitteet.

Valtioinyhtiöistä vastannut ministeri Kari Häkämies oli ilmeisesti aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että mikkeliläisfimaa kuljetettiin kunniakujassa rahoittajien ja tukijoiden puheille. Alaa tuntevat sahurit ja tuotantotekniikan osaajat eivät alun alkaen luottaneet Arktosin kykyyn. “Happamia ovat!” totesi kettu pihlajanmarjoista. Kilpailijat eivät kaivanneet lisää kapasiteettia.

Liimapuupalkeja ei tehtaalta lähtenyt yhtään kappaletta ja nyt koko Arktos Group on konkurssissa, vaikka Kemijärveltä lähteneen Stora Enson sellutehtaan tiloihin sijoittunut Arktos työllisti pohjoisessa enimmillään toistasataa ihmistä. Liimapuutehtaan tuotanto lopetettiin  vuosi sitten (2012) pian sen jälkeen, kun Stora Enso ilmoitti lopettavansa yksikön rahoittamisen.

Kemiläsikriitikoiden mukaan, Arktos Groupin tehtävänä oli vaimentaa hälinää ja ruikutusta, joka syntyi Urho Kekkosen 60-luvulla  runnoman  sellutehtaan lakkautuksen takia. 

Sanotaan, että Arktos-hanke oli pelkkää sumutusta, psygologinen yritys, jolla ei ollut aikomustakaan valmistaa liimapalkkeja. Lisäksi väitetään, että konkurssipesän varat ovat Kalixissa (Ruotsissa) tai joka tapauksessa ulkomailla.

Arktos Groupin hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kilpeläinen piti vielä tammikuussa 2012 tehtaan näkymiä hyvinä. Vuoden kuluttua ääni kellossa vaihtoi: yhtiö kertoi tammikuun lopussa nettisivuillaan, etteivät rahoittajat kiinnostuneet saneerausohjelmasta ja tehtaan käynnistämisestä uudelleen.

Konkurssihakemuksesta päätettiin 30.1.2013.

Poliisi tutkii parhaillaan, onko Arktosin yritystukia käytetty väärin. Vuonna 2008 perustettua tehdasta vauhditettiin noin seitsemän miljoonan euron tuilla. Kasan painoksi tulevat kymmenien miljoonien lainat.  Myös ryppääseen hankitut Inarin Peuravuonon saha sekä Seskarö Såg Ab Haaparannalla ovat lopettaneet.

Konkurssista kertoi ensimmäisenä Yle Lappi.

Innovaatiojuna 2.0 metsäteollisuuden tarpeisiin

@ConnectIrmeli @hyvaelama @oaw @jwa @troppone Innovaatiojuna nytkähtelee.

Vertaan junailuamme eiliseen matkaan, jossa kävimme 40 hengen voivalla IPO Wood Iisalmen sahalla ja PONSSEn tehtaalla Vierimäellä.

Matka oli mielenkiintoinen, mutta bussista ei lähtenyt tekstejä, videoita, blogikirjoituksia, ei tehty ryhmätöitä, ei dokumentoitu havaittua ja omia fiiliksiä.

Saimme nähdä kaksi hienoa metsäteollisuuteen nojaavaa yritystä, IPO työllistää 60 sahalla ja 60 korjuu- ja kuljetusketjussa.

PONSSE tekee maailman parhaita korjuukoneita ja on noussut 2009 lamakuopasta ja työllistää jälleen yli 900 henkilöä kannattavasti.

INNOVAATIOJAN 1.0

Innovaatiojunaan emme lähteneet tuntemattomina, vaikka suurin osa ei ollut koskaan tavannut F2F.

Matkan valmistelu kesti yli puoli vuotta.

Junailijoita oli useita, vetäjät ja toimijat vaihtuivat matkan varrella. Jos yksi uupui tai nuukahti, aina tuli joku puun takaa vetämään virtuaalista vaunua eteenpäin.

Rakensimme keskinäistä luottamusta ja innostusta jo ennen matkan alkua. Tapaaminen junassa muistutti tunnelmaltaan rakkaiden sukulaisten kohtaamista kesätapahtumassa tai lastenjuhlia. Innostuneesti ja intohimoisesti ryhmät pureutuivat pähkinöiden särkemiseen. Toimintatonneille tuotettiin ahkerasti vastinetta.

MATKA OLI KOKEMUS

Matka oli KOKEMUS. Qaikussa innovaatiojuna-innostus tympi joitakin. Miten tärkeää onkaan, että innostus menee "överiksi".

Junassa toimimme suljetussa tilassa, jossa saatoimme liikkua ja ryhmittyä, keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Osallistujat tulivat tutuiksi ja yhteistä taivalta on ollut muissakin tapahtumissa sen jälkeen.

Yhteistyön jatkuvuuden takeena on ollut QAIKU ja muut Some-vermeet. Postikortteja tai kirjeitä toisillemme lähettäen yhteyden tunne olisi kadonnut. Eli sähköiset mediat ylläpitävät virtuaaliyhteisön jatkuvuuden tunnetta.

Innovaatiojunan valmistelun käynnistymisestä on kulunut yli kaksi vuotta. @hyvaelama ehdotti idean, konseptin, toimintamallin viemistä Intiaan ja Kiinaan. Kirjoitan  täältä Jumalan selän takaa, helkkarin kuusesta, rakastamastani Nälkämaasta ja näen kyllä innojunailun tarpeita täälläkin.

Someiljoita ei eilisessä bussissa ollut kuin yksi ja ainut. Pillosomeilijana lähettelin kuvia ja kommentteja Twttieriin, Facebookin, Qaikuun ja Posterous -palvelimille. En kehdannut tulla "kaapista ulos" ja kertoa, miten viesti kulki matkan aikana. Outona olisivat pitäneet, että lörpöttelen etelän metioihin ;) Podcastejakin äänittelin.

AVOIMUUS AVAA UUSIA POLKUJA

Itselleni avoin innovointi ja yhteistyö on avannut uusia polkuja. Sovellan oppeja pienemmissä yhteisöissä, joissa yleensä toimin muurin murtajana. Avoimen yhteistyön esteitä on runsaasti pörssiyhtiössä, teknologiayrityksissä ja innovaatiopajoissa, mutta valtavia hyötyjä olisi tarjolla.

Meitä avoimuuden evankelistoja on yhä kansallisiinkin talkoisiin kohtuuttoman vähän. Kokemuksen kautta "avoimuuden uskoon" tulleita on vain muutamaan junaan. Tämän pelastuksen opin vieminen suomalaisiin yrityksiin, virastoihin, kuntiin ja organisaatioihin on valtaisa haaste.

Yleensä suomalaiset innovaatiot, early ja angry birdti saavat huomiota onnistuttuaan ulkomailla. Kehitellään vain innolla innovaatiojunaa "with passion" Kiinaan tai Intiaan. Kumpi valitaan ekakohteeksi. Populaatiota riittää. Intia olisi kielellisesti ja kulttuurisesti helpompi, mutta antaa joukkoälyn puhua.

KEHIKON KEHITTÄMINEN – VISION RAKENTAMINEN

@ConnectIrmeli, kirjoitat "kunhan saan vähän pelkkää kehikkoa enemmän näkyville"... Tartun siihen. IPO Wood Iisalmen sahan innovaatioprosessissa tuotannon yksinkertaistaminen johti koko arvoketjun uudistamiseen. Saha on kolmen yrittäjän omistuksessa. Yksi heistä on japanilainen ja omistaa kolmanneksen uudistuneesta IPO Woodista.

Tällä on yhteydellä on merkitystä. Japanilaisomistus loi linjan ja toi takaisinkytkennän sikäläisten rakentajien tarpeista puunhankintaan, korjuuseen ja sahaustoiminnan tehostamiseen ja optimointiin. Suurin osa IPO Woodin tuotannosta menee ryhmään kuuluvalle liimapuutehtaalle.

Tuotannon virtaviivaistaminen alkaa kannolta ja jos tarkkoja ollaan: tukkipuun ostosta ja hankintatoiminnan suunnittelusta. Japanin pituusmitat ovat erilaisia (poikkeavat eurooppalaisista standardeista) ja neljätoista korjuuketjua tuottavat optimoitua raaka-ainetta: tukit sahataan Iisalmella ja kuljetetaan edelleen samassa tuotantoputkessa, mutta eri paikkakunnalla toimivalle liimapuutehtaalle, josta liimapuutuotteet lähtevät jakeluputkessa Japaniin.

VUODEN KULUTTUA 90-VUOTIAS

Iisalmen Sahat Oy:llä on jo yli 80 –vuotiset sahausperinteet. Saha perustettiin 1920-luvulla. Isäni syntyi vuonna 1921; se antaa perspektiiviä.

Sahan tuotantovalikoimaan oli erittäin monipuolinen aikaisemmin.

Uudet omistajat rakensivat uuden TUOTANTOKEHIKON (selkeän tavaravirran), vähensivät henkilökunnan puoleen, nostivat tuotannon kaksinkertaiseksi ja sahausta jatketaan tämän järkeistämisen takia edelleen.

Kymmenen vuoden takainen Heinolan Sahat Oy:n sahauslinja on yhä moderni ja hyvässä iskussa.

• http://www.ipowood.fi/

Irmeli Aro kirjoitti Qaiku-kommentissaan persoonallisuuden muutoksesta, uuden persoonallisuuden etsimisestä ja löytämisestä. 

Teollinen yrityskin joutuu etsimään itseään lukuisia kertoja elämänkaarensa aikana. Uudistuminen vaatii usein karsimista ja selkiinnyttämistä (UPM uutisoi tänään: UPM sulkee tehtaita ja vähentää 1170 henkeä).

Vanhoja rakenteita joudutaan leikkaamaan, karsimaan ja harsimaan - sen jälkeen löytyy voimaa uuden aloittamiseen. Raskaiden taakkojen alle voi suurikin dinosaurus nääntyä.

Tällaisissa muutostilanteissa INNOVAATIOJUNALLINEN porttien avaajia, uusien kehikoiden suunnittelijoita, liikeideoiden muovailijoita voisi tuottaa iloisia ja toimivia yllätyksiä.

Teolliset yritykset eivät siedä jatkuvaa muutosta; taipumuksena on tottua olevaan ja vakiintuneeseen. Joka hetki ei voi innovoida, tarvitaan malttia uuden tehokkaan tuotantorakenteen hyödyntämiseen.

AIKA AJOIN ON PAKKO HERÄTÄ UUTEEN AAMUUN

Kaaoksesta edetään selkeyteen ja tehdään rahaa, kunnes uusi kriisi kolkuttaa ovella ja on pakko  1- 5 - 10 - 20 - 50 vuoden välein keksiä oma toimiala uudelta pohjalta.

Iisalmen sahan tapauksessa japanilainen omistaja toi kuvaan uuden näkökulman.

Japanissa rakennetaan noin miljoona asuntoa vuodessa ja suomalaiset liimapalkit ovat menestyneet siellä parikymmentä vuotta. IPO Wood organisoi toimintansa asiakastarpeiden mukaisesti.

Se heijastuu tänään kainuulaisiin metsänomistajiin asti. He saavat muutaman euron lisähintaa siitä, että IPO käyttää lyhempiä tukkeja ja latvamitaltaan ohkaisemmatkin puut nostattavat tukkikaupan hintaa – metsänomistajan hyödyksi.

Pääsen kohta asiaan: kuvitelkaa, jos nämä prosessit olisivat avoimempia, jos metsänomistajat ja liimapuun tai muun puun käyttäjät (rakentajat esimerkiksi Japanissa) älyäisivät keskustella toistensa kanssa aina ja ajoissa, syntyisi uusia jalostusketjuja, joissa kaikki olisivat voittajia.

Saatan kertoa toisen tarinan EGYPTIN PARRUSTA, joka sekin kuuluu tähän tuotantomiksiin. Olennaista kuitenkin on se, että avoin uudelleen ajattelu melko pienessäkin porukassa saattaisi pelastaa sahoja ja lukuisia muita tuotantolaitoksia.

#iTraining on työväline, jota voimme tarjota ja 5T = tieto tunne tahto tavoite toiminta toimii tämänkin jutun kehittämisvälineenä.

Meillä on valmiit vehkeet ja arvokasta kokemusta. Viedään vain ratkaisuja maailman ääriin ;)

PS: Tekniikka&Talous - ma 15.08.2011 Keiteleen Kylävainio odottaa tsunamituhojen korjaamisen yhä kiihdyttävän liimapuukauppaa. Keitele Groupin toimitusjohtaja Ilkka Kylävainio odottaa, että liimapuun kysyntä kasvaa ensi vuoden alussa, kun japanilaiset pääsevät toden teolla korjaamaan tsunamin tuhoja, Maaseudun Tulevaisuus kertoo.

Arktos Group kouluttaa Kemijärvellä

Anaika Group / Arktos Group käynnistää toimintaansa Kemijärvellä. 9.9.2008 ryhmä kertoo työ- ja koulutuspaikkoja Kemijärven hankkeessa: Arktos Group Ltd Oy käynnistää yhteistyössä Työvoimahallinnon kanssa koulutusohjelmat sekä liimapuun valmistajille että konepajatyöntekijöille. Hakuaika näihin koulutuksiin päättyy 26.9.2008.

Talvella arvioitiin, että 24 miljoonan euron investointiarvo on alakanttiin, jotta sen avulla korvattaisiin osa Stora Enson lakkautetun sellutehtaan työpaikoista. Arktos on vasta palkannut muutaman henkilön ja paikalliset kyselevät, milloin tahti kiihtyy. Liimapalkkien tekemisen valmiudet joudutaan hankkimaan koulutuksen kautta. Tuotantolaitoksen rakentamisesta kuulemme varmaan lisää lähiaikoina.

”Koulutukset järjestetään 12 hengen ryhmissä. Tavoitteena on käynnistää koulutukset marraskuun alussa 2008, jolloin käynnistyisi yksi ryhmä liimapuun valmistajia ja yksi ryhmä konepajatyöntekijöitä. Lisätietoa koulutuksista saa Työvoimahallinnon nettisivuilta (www.mol.fi ks. työvoimakoulutukset)”, kerrotan Arktos Groupin nettisivuilla.

Koulutus tapahtunee pääosin tehtaan tiloissa. Arktos Groupilla on toinen liimapalkkitehdas (liimapuu) Porissa. Siellä yhteistyökumppanina on UPM.

Asiasta kerrotaan lisäksi: ”Arktos Groupin Kemijärven tehdashankkeessa on käynnistynyt työn haku siten, että yhtiö hakee valmiin ammattitaidon omaavia CNC-koneistajia, hitsareita ja asennushenkilöitä sekä koneen kuljettajia suoraan työsuhteeseen. Myös sahauksen ja liimapuun valmistuksen osaajia haetaan työsuhteeseen. Lisätietoja Työvoimahallinnon nettisivuilta (www.mol.fi ks. avoimet työpaikat) sekä sähköpostilla osoitteesta petri.heikinheimo@personnel.fi.”

Hitaan kiiruhtamisen ymmärtää, koska rakentamisen markkinoilla ei ole vahvaa imua. Liimapalkkien ylituotannosta puhuttiin talvella, mutta nyt asiasta on ollut radiohiljaisuus. Sahoilla ei mene hyvin. Korkea puun hinta rasittaa sahojen kannattavuutta. Mihin uusi liimapalkkituotanto saadaan mahtumaan?

Talven keskusteluissa Anaikan aikeista kiivailtiin ahkerasti.

Kemijärven uutta tehdasta arvostelevit kiivaasti muut palkintekijät ja paikalliset sahat. Vastarinta oli luonnollista, sillä Anaikan arvioitiin kiristävän kilpailua raakapuusta ja liimapuun asiakkaista. Anaika liikeideana on valmistaa liimapalkkeja kuitupuusta.

Väitettiin, että "Stora Enson palkkimiehet ovat neljä kertaa selvittäneet tätä ideaa, ja aina lopputulos on ollut sama: se ei kannata. Tuotantoon tarvitaan järeämpiä runkoja. Stora Enson ohella valtio osallistuu Kemijärven jälkihoitoon tarjoamalla Anaikalle avustuksia".

Kilpailun vääristämisestäkin kohistiin. Suomen Sahat ry ihmettelee liimapuutehtaan perustamista Kemijärvelle ja pelkää tukin puutteen uhkaavan Lapissa jo toimivia sahoja.

Suomi elää metsässtä tulevaisuudessakin, mutta nähtäväksi nää, miten sahat ja liimpalkkivalmistajat jaksavat uurasta yli vaikean virran. Rakentaminen on jäissä eri puolilla Eurooppaa. Japani tuskin pystyy nielemään mekaanisen metsäteollisuuden ylituotantoa. Ehkä tässä käy niin, että jotkut pärjäävät ja toiset eivät.

Stora Enson ja UPM "mustan keskiviikon" irtisanomisten jälkeen kuulemme varmaan, mitä vaikeuksissa oleville sahoille tehdään?