Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koivu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koivu. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 28, 2010

Kouvolassa 27.1.2010 hajautetun energian kimpussa

27012010032

Suomi elää metsästä ja hajautettua energiatuotantoa varten metsämme tarjoavat yhä runsain mitoin biomassaa polttoaineeksi CHP-laitoksiin.

Kymenlaakso ja Etelä-Karjala eli Kaakkois-Suomi on menettänyt metsään perustuvaa tuotantokapasiteettia rajusti Voikkaan paperitehtaan lopettamisen jälkeen.

Uusia toimijoita kaivataan tilalle. Sumaan tehtaalle saatiin Googlen konesali ja Winwind rakentaa entisen paperitehtaan viereen satoja henkilöitä työllistävän tuulimyllytehtaan, joka valmistaa kolmen megawatin tuulivoimaloita.

Tehtaan läheisyyteen pystytetään tuulivoimapuisto, johon tulee useita myllyjä (kolme, neljä?) ja tuulella käyvää energiaa käyttää muun muassa Google palvelimensa pyörittämiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, vaikka Loviisasta tai rajan takaa tuleva ydinsähkö olisi “puolet halvempaa”.

Pohjois-Kymenlaakson pääkaupungissa Kouvolassa pähkäillään kehityksen uusia suuntia Nordic China Centerin rinnalle. Mitä muuta Kouvolan seudulla pitäisi kehittää logistiikan rinnalle? Kuvassa on Kouvolan ydinkeskustan Hansatalo. Palvelujen ja osaamisen suuntaanko Kouvolan pitää tähyillä?

Millaisia mahdollisuuksia tarjoaa tiiviimpi rajat ylittävä yhteistyö Venäjän kanssa? Rautatieyhteys on olemassa. Logistisesti Kouvola on hyvällä paikalla suhteessa Pietariin tai Moskovaan; myös syvemmälle Venäjälle. Tavarakeskeisyyden rinnalle ehkä tarvitaan jotain muuta. Miten saataisiin tieto hajautetusta energiatuotannosta virtaamaan suuntaan jos toiseen?

Rakentaminen, puurakentaminen, hajautettu energiantuotanto jne. tarjoavat mahdollisuuksia, jos vain kokonaisuuteen tartutaan pitkäjänteisellä ohjelmalla.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

Heikot Signaalit ja mullistavat muutokset

Koivukeskus sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kaukopään tehtailta.

Vierailimme siellä kesällä 2005 Karjan Kehityskäytävä -hankkeen aikana.

Paikan päällä sai kuvan koivun tuonnin laajuudesta ja volyymista.

Puutulleista ei vielä silloin ollut tietoa. Muutokset Venäjä-suhteissa ovat nopeita.

Nyt puutullit ovat sekä metsäteollisuuden että poliitikkojen päivittäistä päänsärkyä.

Ratkaisua ei vielä ole näköpiirissä.

Wild Cards - heikkojen signaalien tunnistaminen

Eräitä metodologisesti ja sisällöllisesti kiehtovimpia kysymyksiä tulevaisuudentutkimuksessa ovat ns. heikot signaalit, Wild Cards.

Helge: Lappeenrannassa keskusteltiin Saimaan kanavan kohtalosta. Nykyinen vuokrasopimus umpeutuu ja uudesta ei ole tietoa. Tämä saattoi ennakoida muutosta venäläisten asenteissa. Suomalaisen metsäteollisuuden pitkän aikavälin kehittämisessä rannikolla olevat yksiköt ovat etusijalla.

Niillä tarkoitetaan ilmiöitä, jotka ovat "oraalla" ja joilla ei yleensä ole historiaa, trendiä tai muuta selvästi tunnistettavaa menneisyyttä, mutta jotka voivat tulevaisuudessa muodostua aivan keskeisiksi ilmiöiksi ja vaikuttajiksi.

Helge: Vuonna 2005 kuviteltiin, että metsäteollisuus säilyy Suomessa ja voi hyvin jatkossakin. Silloin raaka-aineiden saatavuus nähtiin keskeiseksi ankkuriksi. Viime aikoina puheet ovat muuttuneet. Sellua voidaan tuoda Uruguaysta tai Brasiliasta. Paperin ja kartongin tekeminen ei ole samalla tavalla läheisesti kytkettynä raaka-aineeseen. Nyt puhutaan siitä, että tehtaiden tulee olla lähellä asiakkaita tai logistisesti oikeissa paikoissa.

Heikot signaalit ovat erityisen kiehtovia, koska uskotaan, että niiden havainnoija on muita paremmassa asemassa varautumaan uusiin ilmiöihin ja toimimaan niiden mukaan. Yritysjohtajan silmissä siintää menestyvä liiketoiminta ja poliitikon aivoituksissa lisä-äänet, kun hän tuntee löytäneensä olennaisen heikon signaalin ennen muita. Heikot signaalit ovat metodologisesti hyvin ongelmallisia, oikeastaan jo määritelmänsä mukaan.

Helge: 2007 - 2005 on vain kaksi vuotta. Näiden kahden vuoden aikana monet asiat ovat muuttuneet perusteellisesti. Perlos, Efore, Voikkaa, Summa, Kemijärvi jne. Miltä maailma näyttää vuonna 2009?

Niiden kehitystä on vaikeaa mallintaa. Niiltä puuttuu historia, aikasarja, johon mallin voisi perustaa. Ne ovatkin luonteeltaan ainutkertaisia, ei-toistuvia. Tällöin ei ole mahdollista kerryttää kokemusperäistä tietoa heikkojen signaalien ilmaantumisesta ja käyttää tätä tietoa tulevaisuuden ennakoimiseen. Jos tämä olisi mahdollista, kyse ei olisikaan enää heikosta signaalista, vaan jostain aivan muusta.

Helge: Uusi ilmiö putkahtaa pintaan ikään kuin tyhjästä ja silti sille löytyy historiallinen selitys. Suuret strategiset käänteet eivät tapahdu hetkessä. Niitä valmistellaan kulisseissa vuosien ajan, mutta emme pääse näkemään inkubaatiovaihetta.

Jim Dator on "ilmaantuvien ilmiöiden analyysin" (Emerging Issues Analysis) yhteydessä luonnehtinut näitä ilmiöitä sellaisiksi, joiden tapahtumatodennäköisyys on alhainen, mutta seurausvaikutukset yhteiskunnassa ovat dramaattisia.

Helge: Keskustelu puutulleista ja niiden vaikutuksista putkahti julkisuuteen vuonna 2006.

Heikot signaalit voidaan Datorin mielestä tunnistaa myös siitä, että ne näyttävät naurettavilta. Esimerkkejä mahdollisista heikoista signaaleista ovat mm.: "Robottien oikeudet", "Globaali multimediamonopoli yhdellä yrityksellä", "Geeniteknologian ansiosta yhdyntä lisääntymisen tarkoituksessa tarpeetonta", "Maailmanhallitus poistaa valtioilta XYZ suvereniteetin, koska ne eivät kykene kunnioittamaan globaalissa perustuslaissa määriteltyjä ihmisoikeuksia" tai "Suur-Helsinki julistautuu itsenäiseksi rapautuvasta muusta Suomesta."

Helge: Ajankohtaisella eläinaktivistien toiminnalla saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset.

Heikon signaalin tuntee siis siitä, että se on kummajainen, outo ilmiö. Keskiverto talousviisaus hylkii sitä, koska heikko signaali tulee yleensä vallitsevien järjestelmien ja viisauksien ulkopuolelta.

Helge: Blogit muodostavat lammikon, josta on helppo etsiä, kalastaa, onkia heikkoja signaaleja. Toinen asia on, osaammeko tulkita tarjolla olevia täkyjä.

Miltei kaikki merkittävät teknologiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset ovat kuitenkin alun perin olleet kummajaisia ja kehittyneet yhteiskunnan periferioissa. Niinpä, jos jotain uutta asiaa vähätellään, yrityksen on syytä kiinnostua siitä erityisesti. Tästä ei tietenkään seuraa, että kaikki kummajaiset olisivat "kovia juttuja" tulevaisuudessa. Useimmat eivät ole.

Helge: Innovaatiot kehittyvät periferioissa.

Esimerkiksi asiantuntijoille kertyvä oman alansa asiantuntemus ei automaattisesti johda heikkojen signaalien tunnistamiseen. Tämän vuoksi delfitekniikan ja muiden asiantuntijamenetelmien käyttö heikkojen signaalien tunnistamisessa on siksi ongelmallista. Asiantuntijat ovat kylläkin muita paremmin selvillä esimerkiksi siitä, millaisia kokeita laboratorioissa parhaillaan tehdään.

Helge: Laboratorioissa ei välttämättä nähdä innovaatioiden leviämistä ja sosiaalisia vaikutuksia.

Tai siitä, mitä tavoitellaan asiantuntijajärjestelmien ja verkkojen kehittämisessä, missä vaiheessa nyt ollaan ja millaisia sovellutuksia ja milloin voidaan ottaa käyttöön. Heidän näkökulmansa on kuitenkin tyypillisesti kapea, eikä sisällä välttämättä tietoa siitä, mitä naapurilaboratoriossa tapahtuu, varsinkin jos on kyse aivan uudesta teknologiasta.

Helge: Sivulle ei vilkuilla, kun kiireet oman keksinnön parissa vievät kaiken ajan.

Kuten delfitekniikkaa käsittelevässä luvussa kuvataan tarkemmin, potkuriteknologian asiantuntijat olivat huonoja ennakoimaan lentokoneiden tulevia huippunopeuksia siinä vaiheessa, kun uusi teknologia, suihkuturbiinit, oli vasta oraalla heikkona signaalina ja muiden kuin potkuriteknologian asiantuntijoiden pätevyysalueella.

Helge: Mullistavan muutoksen kyseenalaistavat vanhan toimintatavan.

sunnuntai, marraskuuta 25, 2007

Puutulleja Poistavia Poliitikkoja

EU haluaa, että Suomi puhuu suoraan Venäjän kanssa puutullien poistamisesta, vähentämisestä tai jäädyttämisestä. Puutullit kytkeytyvät Venäjän pyrkimykseen päästä maailman WTO:n jäseneksi. Järjestön säännöt koskevat vain tuontitulleja, joten Väyrysen mukaan neuvottelujen aika on nyt.

"Kun Venäjä on jäsen, neuvotteluasemamme huononee", Väyrynen sanoi 22. marraskuuta 2007.

Puukaupasta on neuvoteltu aikaisemminkin. Kolmekymmentä vuotta takaperin Neuvostoliitto tyrkytti Suomelle puuta, mutta silloin Suomi jarrutti naapurimaan intoa. Suomalaiset halusivat silloin suojella suomalaisten metsänomistajien kantorahahintoja.

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen on jutustellut aiheesta kollegansa Elvira Nabulinin kanssa Helsingissä ja marraskuun 2007 viimeisellä viikolla keskustelut jatkuvat Moskovassa. Suomen ja Venäjän taloussuhteita hiertävään raakapuun vientitullikiistaan etsitään kuumeisesti ratkaisua. Asialla on kiire, koska vuosi 2009 lähestyy vinhaa vauhtia.

Väyrysen tavoitteena on: "Koivukuitupuulta tullit pois ja havupuulle tulleista vapaa kiintiö."

Paavo Väyrynen kertoi näkemyksistään Sahateollisuusmiesten yhdistyksen syyskokouksessa.

Venäjä ryhtyi viime kesänä perimään puulta vientitullia kymmenen euroa kuutiolta. Vuonna 2009 tariffi nousee 50 euroon. Koivukuidulta ruvetaan perimään tullia vasta 2011. Kuljetuksissa kuitupuuta on kuitenkin vaikea erottaa järeästä vanerikoivusta, josta maksetaan tullia.

Vaatimus koivun lajittelemisesta kuituun ja tukkiin on ministeri Peter Mendelsonin mukaan kiperä kysymys.

"Olemme yrittäneet selittää heille, että he luopuisivat lajittelusta, kun se kerran on niin vaikeaa. Silloin kaikki koivu olisi tullista vapaa."

"Mutta he haluavat kohdella koivutukkia eri tavalla kuin kuitua. Tukki on heille arvokkaampaa, koska heillä on vaneriteollisuutta."

Suomalaisten metsäyhtiöiden mukaan koivukuidun tullikohtelu vaihtelee. Toiset tulliasemat määräävät koivulle maksun, toiset päästävät puun vapaasti Suomeen.

Havupuun tulleista Venäjä tuskin luopuu kokonaan. "Yksi mahdollisuus, joka on ollut ja tulee olemaan esillä, on asettaa havulle tullivapaat kiintiöt. Tätä venäläiset omalla puolellaan miettivät", Väyrynen sanoo.

Yhdessä rekassa on vajaa 50 kuutiota. Rekkakuormasta pitäisi täten maksaa noin 50 x 10 = 500 euroa. Kun tulli nousee 50 euroon kuutiolta, ollaan melko hurjissa lukemissa. Tullia maksetaan jo reilut 2 000 euroa.

EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson on suositellut suomalaisille kahdenvälisiä neuvotteluja.

"Minulla on se käsitys, että koivukuidun osalta voidaan saada aikaan ratkaisu. Kuinka nopeasti ja millainen, sitä on ennenaikaista sanoa."

"Mutta se nyt näyttää olevan selvää, että Venäjällä on suuri halu kohdella koivutukkia eri tavalla ja periä siitä vientitullia."

Väyrysen mukaan Suomi haluaa pikaisesti pysyvän ratkaisun. "Mahdollista on, että Venäjä muuttaa yksipuolisesti päätöstään sellaiseksi, joka paremmin tyydyttää suomalaisten ja muiden puuntuojien etuja."