Näytetään tekstit, joissa on tunniste bioteknoloiga. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bioteknoloiga. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Risupaketti julkaistaan ensi viikolla

biomies YLE Uutisten mukaan Pekkarinen lyö tiskiin uusituvan energian ohjelma ensi viikolla. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen uskoo, että uusiutuvan energian lisäämistä koskeva esitys julkistetaan ensi viikolla.

Ohjelmassa on kysymys siitä, mistä raaka-aineista ja minkälaisilla tukimuodoille Suomi lisää uusiutuvaa energiaa 30 terawattitunnilla 10 vuoden aikana.

Pekkarinen korosti että kysymyksessä on suuren mittaluokan asia, koska maailman suurinkin ydinvoimala on tällä hetkellä kapasiteetiltaan 12 terawattituntia.

Tästä 5-10 vuorokauden kuluttua on puolestaan luvassa Pekkarisen esitys ydinvoimapäätöksistä. Lupaa uuden ydinvoimalan rakentamiseksi ovat hakeneet Teollisuuden Voima, Fortum ja Fennovoima. Silloin nähdään, miten käy Loviisan. Kuka saa ensimmäisen, toisen tai kolmannen lisäydinvoimalaitoksen rakennusluvan.

Pekkarinen puhui asiasta eduskunnan kyselytunnilla torstaina, kertoo YLE Uutiset.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

C U V I A: Kemijärven tehdas suljetaan

Helge: Kanavauudistus jatkuu. Siirrän tämänkin uutisen tähän kohtaan. Kemijärvi on tapetilla tulevien päivien aikana. Mitä siellä todella tapahtuu? Vanhaa sellutehdasta voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Vaihtoehdoista ei välttämättä puhuta, koska muutosta ei tehdä hetkessä. Suomalaisten on kuitenkin pakko edetä, koska amerikkalaiset ovat jo aloittaneet. Miten kova on kansallisten yksiköiden välinen kisa. Stora Enso ja UPM ovat molemmat kiinnostuneita samoista asioista. Pesosen vihje antaa ymmärtää, että heidän on pakko toimia nopeasti, koska Suomeen mahtuu vain 4 - 6 laitosta. Stora Ensolla on nyt jo mielenkiintoinen aluejakauma:
  1. Summa
  2. Varkaus
  3. Kemijärvi
Tämä tarkoittaa värisuoraa, joka ulottuu läpi maan. Lisäksi ihmettelen, mitä tapahtuu rajan toisella puolella. Koivuherran puheita kannattaa kuunnella, koska siitä saa 3 -5 kertaa parempaa tavaraa. Meidän pitäisi tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa.

Puheet puutulleista on pelkkää hämäystä. Tässä on pelissä paljon suurempia asioita. Suomalaisella teknologialla pystymme jälleen kerran avaamaan uuden sivun metsäteollisuuden historiassa.

Miksi näistä ei puhuta? Ei ole tarvetta. Hyvää päivän jatkoa. Oletan, että Suomesta löytyy pieni porukka, joka tietää, mitä tässä kryptisessä kirjoituksessa tarkoitan.


Lisätietoja saa soittamalla + 358 50 309 2021 / Helge Keitel

C U V I A: Kemijärven tehdas suljetaan: "Monday, October 29, 2007 Kemijärven tehdas suljetaan Kemijärven sellutehdas kannattaa erinomaisesti ja täyttää Stora Enson pääomalle asettaman tuottovaatimuksen.

Näin väittää Paperiliiton Kemijärven-osasto viime perjantain antamassaan julkilausumassaan. Kemijärveläiset toivovat tehtaan myymistä konsernin ulkopuolelle. Tälle vaatimukselle Storan päättäjillä on varmaan varattuna kuulosuojaimet.

Johtajat perustelevat tehtaan lopettamista konsernin puuvirtojen optimoinnilla. Storan keskushallinnosta myönnetään, että Kemijärvi teki hyvää tulosta. Silti se suljettiin. Stora Enson tuottotavoite pääomalle on 13 prosenttia, mutta se ei riittänyt.

Väitetään, että Kemijärven laitos on edelleen hyvässä kunnossa ja on ylittänyt tavoitteet monta vuotta. Tulevaisuudessa Kemijärvelle tarkoitetut puut rahdataan konsernin muille massatehtaille Kemiin ja Ouluun. Kemijärveläiset yllättänyt kriisi harmittaa, koska kaupunki oli ehkä joten kuten toipunut Kiina-ilmiöstä, joka aloitti ICT-alihankintatuotannon siirtymisen Kiinaan, Aasiaan, Intiaan.

Salcompin laturitehtaan siirtyminen kiinaan tapahtui neljä vuotta sitten. Sen jälkeen vastaavanlaisia uutisia on tullut eri puolilta Suomea. Perloksen lähtö Joensuusta tuntuu seudulla vielä kauan. "

tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Bioteknologian ja Mikrobiologian Iskuryhmä

Hei!

Kuten oh.artikkelikopiosta käy ilmi, Univ.of Maine on perustanut jo noin vuosi sitten tutkimuskeskuksen Forest Biorefineries -ideoiden jalostamiseksi. Näitä on maailmalla, nimenomaan uudella mantereella monta.

Työntekijöitä heti alkuun 45. Silti väittäisin, että ajatusta puuttuu. Jos pääsisimme heti alkuun, voisimme takoa kilpailuedun raudaksi...

Kilpailijamme tukehtuvat helposti moniin ristikkäisiin ideoihin ja pyrkimyksiin, kun puuttuu asian ytimen oivaltaminen. Siksi myös etsinnät ovat nyt käynnissä laajalti.

Mainen yliopistolla on "holistinen näkökulma", jota Sinäkin muistaakseni olet Suomeen peräänkuuluttanut. Heiltä puuttuu kuitenkin innovatiivinen visio, joka myös tarvitaan.

Meillä on se nyt käsissämme ja toivottavasti pystymme pitämään ja jalostamaan. Tarvitsemme riittävät resurssit ja ne pitää suunnata oikein, ei tarvitse kilpailla henkilömäärillä tai rahoituksella.

Terveisin,

Elias

PS: Kommentoin tätä aamulla. Tässä on tosi hyvä näkökulma! Hyvää illan jatkoa.

Yksityiskohtainen strategia

"Hei taas, lähetin e-mailiisi kommentoituna yhden nettisivun, jota vasten omaa toimintaamme voi peilata ja joka toivottavasti on hyödyksi neuvotteluissa", kirjoittaa tekemällä ja takomalla tulokseen.

Näin tämä menee. Olemme siirtymässä uuteen toimintavaiheeseen. Kuuntelin tänään pääministerin puheenvuoroa Pohjoismaiden neuvostosta. Meidän on tehtävä yhteistyötä Pohjoismaisella tasolla.

Ei kannata jäädä yksin kansallisten rajojen sisäpuolelle. Olemme viemässä eteenpäin hanketta, joka vaatii ylikansallista yhteistyötä.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

StoraEnso 1400 hengen saneeraus

StoraEnso 1400

StoraEnson uutinen ei ole mikään yllätys. Tehdaspaikkakunnilla päivitellään ja kauhistellaan päätöksen rajuutta.

Kuuntelen Kymenlaakson paikallisuutisia. Työntekijät ja aluepäättäjät ovat tyrmistyneitä. Miksi tässä näin kävi? Moni joutuu ajattelemaan elämänsä uusiksi.

Metsäteollisuuden suuruuden ekonomian tavoittelu nousi metodiksi aikoja sitten. Nyt tätä strategiaa reivataan toiseen suuntaan. Pienet pelastusoperaatiot eivät ole auttaneet. Nyt pitää raapustaa uudenlaisia nuotteja ja maantiekarttoja. Vanha meno on tullut tiensä päähän.

Kohta puhutaan suuremmalla suulla tuotekehityksestä ja innovoinnista. Silloin tarvitaan luovia voimia metsäfirmoihin. Poliitikot ovat jo liikkeellä.

Taskulaskimen lisäksi tarvitaan oivaltavia uusia uria aukovia toimijoita. Sellutehtaita voidaan tulevaisuudessa muuttaa biojalostamoiksi. Tällä rintamalla tapahtuu maailmalla paljon. Suomi voi hankkia itselleen vahvan aseman.

Uuden aallon osaajia maassamme onneksi on, ei paljon, mutta kuitenkin. Järkeä on, mutta miten se saadaan liikkeelle, totesi Urkki aikoinaan.

Pitäisikö StoraEnson johtoa mollata menneestä menosta? Amerikasta tuli takkiin ja nyt on maksun aika. Mitä sitä häpeilemään. Aikoinaan Amerikan tehtaiden ostoja pidettiin laajasti tärkeänä teollisuuspoliittisena linjauksena.

Puutullit ja puun hinnan kallistuminen kelpaavat myös selitykseksi. Lisäisin tähän aikakauden muutoksen. Maailma muuttui, emme seuranneet heikkoja, emme vahvoja signaaleja.

Yhdeksi syyksi voimme nostaa Internetin, Web 2.0, digitalisoitumisen ja uuden median. Paperin kulutus on lähtenyt laskuun. Tuotannon painopiste on siirtynyt Kiinaan, Intiaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.

Tehtailijat jatkoivat koneitten suurentamista, kapasiteetin kasvattamista. Tämän opin puolesta paasasivat kaikki kynnelle kykenevät asiantuntijat.

Suomi putos’ jälleen puusta ja joudumme opiskelemaan uusia strategioita metsä- ja luontovarojemme hyödyntämiseksi. Toivottavasti emme tule puusta alas pää edellä.

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Ruotsalaiset ja Bioenergia

Ruotsi avasi ilmastoasioissa silmänsä ensimmäisen energiakriisin aikana vuonna 1973. Amerikkalaiset heräsivät myös silloin, mutta sen jälkeen pitkää ruususen unta.

Ruotsissa on kehitetty edistyksellistä teknologiaa fossiilisista polttoaineista luopumiseksi. Strateginen ajattelu on Pohjoismaissa ollut selkeämpää.

Amerikkalaiset ja suomalaiset tähtäävät entistä syvempään yhteistyöhön. Strategiset ympäristökysymykset edellyttävät rajat ylittävää yhteistyötä.

Vaihtoehtoiset energiamuodot ovat amerikkalaisten mielestä "one big thing". Ruotsin ja USA:n välille rakennetaan strategista yhteistyömallia.

USA:sta löytyy miljardia dollareita rahaa, joille esitetään rahoituskohteita myös Pohjoismaista. Liikeideoita löytyy mm. jätteiden hyötykäytöstä.

Jätevuoret voidaan ehkä tulevaisuudessa entistä laajemmin muuntaa energiaksi.

Seurattavia asioita:
  • New Page, Michigan
  • Chemrec, Ruotsi
  • Sekab, Örnskiöldsvik (metsäteollisuuteen liittyvä yritys)
  • Hanley Wood haluaa ostaa puutavara Pohjoismaista (perustettiin 1976)
Ruotsalaiset riskirahoittajat eivät ole osoittaneet suurta mielenkiintoa bioenergiaa ja biotekniikkaa kohtaan.