Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennusjärjestelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennusjärjestelmä. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Lokakuussa 2007 uskottiin Venäjän rakentamisen kasvuun

E71_24.10.2009_Sotkamo 188Lokakuussa 2007 uskottiin vahvasti Venäjän rakentamisen vahvaan kasvuun.

Silloin Rautaruukki maalaili ruusuisia tulevaisuuskuvia sijoittajille.

Toimitusjohtaja Sakari Tamminen arvioi silloin, että “Me elämme vahvasti Itä-Euroopan rakentamisen imussa” ja hänen mielestä “kyse ei ole suhdanteista vaan rakenteellisesta kehityspaineesta.”

Tänään samasta asiasta annetaan toisenlaisia lausuntoja. Silloin konepajamme olivat myös maailmanlaajuisessa kasvuimussa mukana.

Sakari Tammisen mukaan näkyvillä ei ollut merkkejä siitä, että trendi muuttuisi.  Rautaruukki laajensi toimintaansa voimakkaasti Itä-Euroopassa yritysostojen kautta ja niin, että ostettujen yritysten kapasiteettia lisättiin.

Rautaruukki sai toimia Venäjän markkinoilla melko rauhassa länsimaiselta kilpailulta. Silloin ruotsalainen Lindabin suunnitteli Venäjälle menoa, mutta aikeen toteuttamiseen tiedettiin vievän vielä aikaa. Onko hanke toteutunut?

Rautaruukki toimi silloin Venäjällä pääosin ostamansa teräsrakentajan Ventallin kautta. Paikallinenkaan kilpailu ei vielä raastanut markkinoita, arvioi Rautaruukin toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2007.

  1. Kapasiteetista oli pulaa
  2. Venäjällä nähtiin kasvumahdollisuuksia
  3. Markkinat näyttivät aina vain houkuttelevimmilta

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Kuhmon Puuelementti Oy

KUHMON PUUELEMENTTI OY - Yleistä: "Kuhmon Puuelementti Oy on neljän kuhmolaisen puu- ja rakennusalan yrityksen perustama yhtiö joka markkinoi, suunnittelee, valmistaa ja asentaa puisia rakennuselementtejä.

Yritys tuottaa rakennusjärjestelmiä ja -palveluja, joilla voidaan rakentaa tehokkaasti nykyaikaisia tiiviitä puutaloalueita energiansäästövaatimukset huomioiden.

Emme valmista omaa talomallistoa, vaan palvelemme asiakkaita heidän yksilöllisiä tilatarpeitaan toteuttaen. Kehitämme tuotteita myös julkisivujen saneeraukseen. Tuotekehityksessä ja verkostoitumisessa kumppanina toimii Kuhmon puualan koulutus- ja kehityskeskus Woodpolis."

Helge: Ok! Tässä on mielenkiintoinen lähtökohta sosiaalisen median soveltamiselle. "Emme valmista omaa talomallistoa, vaan palvelemme asiakkaita heidän yksilöllisiä tilatarpeitaan toteuttaen" tarjoaa täydellisen määritelmän vuorovaikutteiselle asiakassuhdetyölle. Jouduin palaamaan tähän postauksen toistamiseen ennen kuin havaitsin olennaisen viestin.