Näytetään tekstit, joissa on tunniste puu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puu. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, syyskuuta 06, 2013

Lähikuvassa varatoimitusjohtaja Juha Hakala Jyväskylässä

DSC00062Muutosten tuulet ovat puhaltaneet puu- ja bioenergia-alalla. Uudistumista tarvitaan ja sitä myös tapahtuu.

Nordautomation Oy siirtyi kesäkuussa 2013 ruotsalaisomistuksesta (Lifco Ab) takaisin yrityksen perustajalle, Pauli Ojalalle.

Kristiinankaupungissa ja Alajärvellä toimiva Nordautomation on puunkäsittelyn ammattilainen, joka toimittaa tukinlajittelu- ja sahansyöttöjärjestelmiä, sekä alasahan laitteita, mutta myös biovoimaloiden polttoainesyötön kuljetinjärjestelmiä.

Yritys perustettiin vuonna 1991, sen liikevaihto on kymmenen miljoona euroa ja henkilöstövahvuus noin 80.

Nordautomation Oy:n messu- ja johtotiimissä on - elokuusta 2013 alkaen - varatoimitusjohtaja Juha Hakala, joka on uransa aikana johtanut, omistanut, kehittänyt ja uudistanut sahoja sekä Suomessa että Ruotsissa.

Johtaja Juha Hakalalla on pitkä, yli 20 vuoden kokemus metsäteollisuuden johtotehtävistä. Vahvasta kokemuksesta puunjalostusyhtiöissä katsotaan olevan tuntuvaa etua uudessa asemassa alan laitteistoja projektoivassa yhtiössä.

Aikaisemmin Hakala osti prosessilaitteita, suunnittelua ja palveluja Nordautomation Oy kaltaisilta yrityksiltä. Nyt hän on uudessa roolissa, tuottavuutta parantavien ratkaisujen toimittajana.

Johtaja Hakalan haastattelu (6 min 26 sek) mp3



Jyväskylän Puu- ja Bioenergiamessut

Kaksi vuotta sitten lähes 6 500 ihmistä sai uusia ideoita mukaansa Puu- ja Bioenergiamessuilta. 4.9 – 6.9.2013 alan johtava messutapahtuma Suomessa tarjoaa täyden kattauksen koneita, osaamista, palveluita, tietoa ja verkostoitumista alan ammattilaisille.

- Puun käytön edistäminen ja puutuotteiden viennin kasvun kehittäminen on meidän kaikkien yhteinen asia, kertoo Puu- ja Bioenergia 2013 –toimikunnan puheenjohtaja Hannu Peltonen.

Puu- ja Bioenergia 2013-messuilla kohtaavat toisensa niin teollisuus ja kauppa, tutkimus ja tuotekehitys, raaka-aine ja tuotanto, osaaminen ja henkilöstö kuin alihankkijat ja asiakkaat.

Puutuoteteollisuuden kasvutavoitteeksi on MSO:ssa kirjattu puolen miljardin lisäys vientituloihin, mikä tarkoittaa viennin kaksinkertaistamista. Tavoitteeseen ei taantuman takia ole vielä päästy, mutta pienten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen esteitä on kartoitettu.

Pienissä yrityksissä jarruna ovat sisäiset rajoitteet, kun suurissa yksiköissä toimintaympäristö asettaa rajat toiminnan kehitykselle ja kasvulle. Sahojen ongelmia ovat:
  • raaka-aineen hinta
  • puun hankinnan kitkaisuus (metsänomistuksen pirstaleisuus ja pienet hakkuualueet nostavat kustannuksia)
  • kuljetuskustannusten nousu
  • kansallisen energiapolitiikan herkkyys ja heilahtelut (esimerkiksi polttoaineverotus)
  • ulkopuolisen rahoituksen saanti
Suomen metsäteollisuuden tuotanto oli Metsäteollisuus ry:n katsauksen mukaan alkuvuonna 2013 hieman edellisvuotta korkeammalla tasolla.
  • puulla on erinomaisen hyvä kilpailukyky uusiutuvana luonnonvarana vastata ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin
  • Euroopan taloustaantuma painoi saha- ja vaneriteollisuuden tuotteiden kysyntää yhä alaspäin: vienti Eurooppaan laski 2 prosenttia 
  • puutuoteteollisuus on saanut kaivattua piristystä viennistä Euroopan ulkopuolelle, jonne vienti kasvoi 16 prosenttia
Sahatavaran tuotanto kasvoi vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5 prosenttia vuoden 2012 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 5,3 miljoonaa kuutiota. Vanerin tuotanto nousi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5 prosenttia edellisvuodesta 500 000 kuutioon.

MSO = Metsäalan Strateginen Ohjelma

- Nyt pitää edistää kaikkia niitä toimia, joilla lisäämme koko alan arvoketjun kilpailukykyä ja katsoa eteenpäin, mitä uutta kannattaa kehittää, Sixten Sunabacka Metsäalan Strategisen Ohjelman (MSO) johtaja sanoo Puumies 6 / 2013 julkaisussa.

MSO:n keihäänkärjeksi voi kutsua puurakentamista. Tavoitteena on lohkaista kymmenen prosentin markkinaosuus kerrostalorakentamisessa. Jo nyt on 6 000 puukerrostaloasuntoa eli puolet yhden vuoden kerrostalojen rakentamismäärästä suunnitteilla.

Myönteistä on sahatavaran kysynnän elpyminen. Suuryrityksistä UPM on luopunut lukuisista sahoista ja bisnes siirtyy asteittain “yksityisille” ja “ketterimmille” pk-yrityksille. Sen odotetaan vauhdittavan uudistumista ja erikoistumista.

Katso luettelo Suomen sahoista Wikipediassa (Sivua on viimeksi muutettu 30. maaliskuuta 2013 kello 11.23).

Kolmastoista kerta toden sanoo!

Keskinäinen vuorovaikutus on Jyväskylän messutapahtuman tärkeintä antia. Käytävillä, kahvioissa ja ständeillä keskustellaan alan tulevaisuudesta.

Aistin Jyväskylässä orastavaa uskoa huomiseen: mekaaninen metsä ei ole enää mustavalkoinen; toimiala heijastaa sinivalkoisia ja entistä vihreämpiä vivahteita. Keskustelun väriskaala on muuttunut lämpöisämmäksi. Usko huomiseen on vahvistunut.

Toimialan osaajat kuuntelevat toisiaan herkällä korvalla. Suomi elää edelleen puusta, kun kehitämme uusia tuotteita, prosesseja ja toimintamalleja, jotka tuovat riihikuivaa rakennemuutosten läpiviemiseen.

Suomi eli pitkään ICT-kuplassa, jossa metsä ja puu miellettiin vanhahtavaksi auringonlaskun alaksi.  Metsäjättien megairtisanomiset heittivät taantuman varjon koko toimialan ylle.

Matkapuhelinyhtiö Nokia lähetti tiistaina 3.9.2013 aamukuudelta pörssitiedotteen, joka suisti Suomen hetkeksi raiteiltaan. Kaikille se ei ollut yllätys.

Myös metsästä etsitään eväitä uuteen nousuun. Strategiajohtaja Sixten Sunabacka toivoo puusta uutta vaihtoehtoa suurmittakaavaiseen rakentamiseen.

Sahateollisuuden kipukohdat tunnetaan ja yhtenä niistä on puuhun erikoistuneiden rakennussuunnittelijoiden vaje. Tavoitteena on kouluttaa lähivuosina yhteensä 150 uutta puurakentamisen asiantuntijaa.

Eiköhän leipää ja särvintä irtoa puusta ja muusta, kun käärimme hihat, lyömme puupäät yhteen, levitämme yhdessä puutarinoita maailmalle!

perjantaina, elokuuta 31, 2012

Puusta Pensaa!

puu2

Olipa kerran kansa, joka vaurastui vihreästä kullasta ja suurimpien metsäfirmojen sloganina “Elämme Puusta!”, joka nyt tuskailee metsärikkauksiensa uusiokäytöstä.

Kemin Biodieseltehdas olisi askel uuteen suuntaan. Tikkuviinasta saattaisi olla apua myös Kainuun metsänomistajille. Miten täkäläiset hankkeet etenevät?

perjantaina, syyskuuta 02, 2011

Myllykoskelle puukerrostalorakentamista

puukeros

Puurakentamisen puolesta puhuminen on varma taantuman tai laman merkki. Poliittinen muistini on pitkä kuin nälkävuosi: kun Suomen talous lähtee syöksyyn, kaivetaan metsäteollisuuden koipussista puurakentaminen menetettyjen tehtaiden korvaajaksi.

Myllykosken lopetettavan paperitehtaan tilalle ennakoidaan nyt puurakentamisen keskusta.

Nappasin katalogipuutalosta kuvan ja rakensin hetkessä hirsitalohirvityksestä Photoshopia käyttäen 8-kerroksisen pienkerrostalon, jota myydään “oma koti kullan kallis” nimikkeellä.

Arkkitehdit, suunnittelijat ja designerit on saatava IKEA:n tuontikaapeista ulos kehittelemään silmiä hiveleviä, mutta kustannustehokkaita puukerrostaloratkaisuja.

Henkilökohtaisesti kannatan puurakentamista. Se palvelisi sekä sahateollisuutta, että metsänomistajia. Jokaisen kerrostalorykelmän viereen pystytetään vielä bioenergiakeskus lähilämpöä tuottamaan ja saamme vihreän kullan uudelleen hyötykäyttöön.

keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Pula sahatavarasta syksyllä 2009

Toiveita taantuman taittumisesta herätellään monilla tahoilla.

Suomen sahat ry:n toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta arvioi, että sahat tarvitsevat raaka-ainetta, koska tarvittavasta tukki-raaka-aineesta on saatu tänä vuonna alle puolet, mutta sahoilla ei ole varaa maksaa 2007 huippuhintoja.

Sahatavaran laskua on normaalitasoon laskettuna viisi miljoonaa kuutiota.

  • Yksityissahat ovat olleet tukkipulassa tämän vuoden.
  • Syksyn tilanne näyttää uhkaavalta. Nurkan takana vaanii materiaalipula.
  • Moitteetonta tavaravirtaa ei ole luvassa tälle syksylle.
  • Ostajat joutuvat ennakoimaan sahatavaran ja rakennusmateriaalien tarvetta.
  • Rakentajilla on nyt erinomainen tilanne harkita rakentamista.

lauantaina, marraskuuta 15, 2008

Puusta biodieseliä, lämpöä ja sähköä

Puun käyttö energiakäytössä korostuu entisestään, kun Suomi pyrkii täyttämään osansa EU:n ilmastotalkoissa.
  • Metsähakkeen käytön halutaan kolminkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä
  • Suomi haluaa suunnan näyttäjäksi
  • Kehittyvä CHP-teknologia avaa myös uusia markkinoita yrityksillemme
Puuta poltetaan edelleen lämmöksi, mutta tekniikan kehittyessä hakkeen uskotaan nousevan pian myös merkittäväksi biodieselin raaka-aineeksi.
  • Tuulivoimaa lisätään tuntuvasti
  • Biokaasun energiakäyttöä laajennetaan
Vielä tärkeämpänä tavoitteena on energian kulutuksen kääntäminen laskuun sekä sähkön tuotannon omavaraisuus.
  • Energiankulutus on 70-lukuun verrattuna kaksinkertaistunut
  • Tarvitaan tiukkaa ohjausta
  • Yritysten ja yksityisten energiatehokkuutta pitää lisätä
Pelätään, että nouseva energian hinta voi myös viedä Suomea pois kasvu-uralta.
  • Venäläisestä ydinsähköstä luopuminen edellyttää oman ydinvoimakapasiteetin lisäämistä
Metsäenergian osuuden kasvattaminen tai edes säilyttäminen on pitkälti sidoksissa suomalaiseen metsäteollisuuteen. Metsäenergian suuri volyymi syntyy tällä hetkellä teollisen puunkäytön sivuvirroista.
  • Suoraan jalostuksen tähteistä
  • Välillisesti talousmetsien hakkuista
Metsäteollisuuden tuotannon supistukset leikkaavat jo tuntuvasti bioenergian osuutta maamme energiatuotannossa. Jos teollisuuden alasajo jatkuu, voi tuoreen energiastrategian toteuttaminen olla erittäin vaikeaa.

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Puu vetävän käteen!

Keitele Forestin toimitusjohtaja Ilkka Kylävainio totesi 14.3.2007, etteivät "poliitikot ymmärrä puumarkkinoiden tilanteen vakavuutta".

Äsken YLE kertoi, että Stora Enson tulos jää viime vuotta alhaisemmaksi. "Lisärajoituksia tulee puutuotteiden tuotantoon," Stora Enson edustaja kertoi radion uutisissa.

Syitä on useita:
  1. Raakapuun korkea kustannustaso
  2. Myrskyt ovat kaataneet runsaasti puuta Keski-Euroopassa
  3. Sahateollisuuden ylikapasiteettia on pakko rajoittaa
  4. Tulossa on lisää sahojen ja mekaanisen metsäteollisuuden seisokkeja ja sulkemisia
Puukauppa seisoo nyt talvella (maaliskuu), koska poikkeuksellisen lämmin talvi on vaikeuttanut puunkorjuuta, ja puun hinta on yhä korkea.

Metsäyhtiöiden edustajat toivovat nopeaa puun tarjonnan lisääntymistä tai vaihtoehtona on kannattavan tuotantokapasiteetin sulkeminen.

Kylävainio ehdotta "metsän myyntivoiton veron laskemista". Mutta riittäkö sekään, koska rakentaminen viilenee Euroopassa? Miten hankalaksi tilanne äityy? Millaiset yksiköt porskuttavat tulevaisuuteen ilman suurempia vaikeuksia?

sunnuntai, helmikuuta 17, 2008

Metsien harventaminen

Harvennusrästien Kunnostaminen Käyntiin

Puolueeton metsäkonekauppias Reijo Lahtonen Muuramesta kirjoittaa tärkeästä asiasta. “Harvennusrästien kunnostaminen on kansallinen urakka”, jossa ministerit ja metsäalan asiantuntijakin voisivat hankkia pihkaa näppeihinsä.

Reijo puhuu ja kirjoittaa puutullien alentamisen sijasta suomalaisen raaka-aineen puolesta. Samalla hän ja kumppaninsa tekevät työtä suomalaisen maaseudun hyväksi.

Kauanko Reijo Lahtonen säilyy “puolueettomana”? Tässä miehessähän on edustaja-ainesta; ei mikään broileri! Reijolla on aitoa suomalaisen elämäntyylin ja maaseudun kehittämisen ymmärrystä. Sama pätee niihin joukkoihin, jotka puurallia pyörittävät. Reijon kuvagalleriasta päättelen, että tosimiesten joukossa on myös rautaisia ja herttaisia naisia.

“Metsäpalveluyrittäjien kulta-aika on käsillä.” Tuetaan metsien miehiä. Verotusasiantuntijan kommentit olisivat paikallaan. Lahtosella on konkreettinen metsäviesti poliittisille päättäjille. Miten Keski-Suome Pekkarinen suhtautuu Reijon ehdotuksiin? Onko hänellä tukijoukkoja?

“Päättäjien tulee nyt huomioida, että harvennuksien verovapaus myönnetään vain ja ainoastaan hoidetuille harvennuskohteille”, Reijo Lahtinen kirjoittaa. Hän myös tietää, millaisella kalustolla “Global Warming” -leimikoissa pitäisi ryttyyttää.

Poliittisilla päättäjillä pitäisi olla enemmän aikaa tupailtoihin ja keskusteluihin metsäteollisuuden arvo- ja tuotantoketjujen todellisten asiantuntijoiden kanssa. Nyt ministerit juoksevat kuin tuulispäät Brysselisssä ja kotona paitaa ja kalsareita vaihtaessa kävyvät siunaamassa tehtaiden lopettamiset.

Laitan tässä vanhanaikaiselle syötiksi kirjoitusvirheeni “Suomi elää metsässä!” Reijo Lahtonen & Co ovat niitä, jotka aidosti ymmärtävät, että ongelmien ratkaiseminen tapahtuu, kun toimintaympäristön tuntee “viimeisen päälle”.

Suomalaiset korjuu- ja kuljetusalan yritykset elävät edelleen “metsässä” (contextual learning) ja tietävät, miten motoa on väännettävä, että juuret pysyvät ehjinä ja puut kasvavat järeäksi sahatavaraksi aikoinaan.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Tekniikka & Talous UPM:stä ja vuodesta 2008

Tekniikka & Talous lehdessä kommentoidaan UPM:n päätöstä rakentaa sellutehdas, saha- ja levytehdas Venäjälle. "Niin, onkohan tässä syy Venäjässä vai voiko Suomella olla jotain itse tekemistä tehtaan rakentamispaikkakunnan suhteen? Käsittääkseni tehtaan siirtämisellä 100 km itään saadaan edullisempaa raaka-ainetta, energiaa, palkkoja ja verotuskin siellä lienee vähintään kilapailukykyistä. Maan Ystävät tuskin pysäyttävät siellä tehtaan rakentamista. Rakentaminen lienee lisäksi halvempaa. Ehkä vahva Euromme voi olla myös syy huonoon hintaan markkinoilta. Eli kaikkiin noihin voitaneen me täällä Suomessa vaikuttaa, mutta emme ehkä enemmistönä halua. Kateus vaikuttaa myös siihen, että harva haluaa täällä enää rikastua, koska haukutaan kuitenkin, toteaa kirjoituksessaanUPM ymmärtäjä."


Tekniikka ja Talous pohtii myös metsän, paperin ja sahojen tilannetta.

Paperi vetää henkeä, sahat syöksyvät

Sellu- ja paperiteollisuudessa nähdään isojakin yhdistymisiä vuonna 2008, kun yhtiöt vaihtavat tehtaita. Tehtaiden sulkemisissa tullee välivuosi. Yhtiöiden kannalta heikoimmat tehtaat on suljettu ja nyt yritetään löytää muita tapoja kannattavuuden parantamiseen. Jos paperin hintojen nostaminen onnistuu, kemiallisella metsäteollisuudella helpottaa hieman.

Helge: Nyt puuta ja muuta kuljetetaan ristiin rastin ympäri Suomen maan. Logistiikan taitureita tarvitaan.

Edessä on kovia haasteita raaka-aineen hankinnassa, jos talvi on leuto ja Venäjä nostaa puutulleja kaavailemallaan tavalla vuoden 2009 alusta .

Helge: Puutin Puutullit ja Puunjalostus

Viime ja tänä vuonna sahateollisuus eli nousukautta ja kannattavuus parani. Nyt sahateollisuus kuitenkin syöksyy alaspäin. Monia tuotantolaitoksia seisotetaan ja myös osan sulkeminen lopullisesti on todennäköistä.

Sahateollisuuden kyky hallita suhdanteita on jopa paperiteollisuutta huonompi. Stora Enson entinen toimitusjohtaja Jukka Härmälä on sanonut, että sahateollisuudella menee 7 kuukautta hyvin ja 7 vuotta huonosti. Vähän liioittelua, mutta sinne päin.

Hyvän sahatukin hinta on niin korkealla, että monilla sahoilla ei ole tukkeja varaa ostaa. Ei hyvältä näytä.


sunnuntai, joulukuuta 02, 2007

kymijoki: Suomi Uusiutuvan Energian Suurvalta

kymijoki: Suomi Uusiutuvan Energian Suurvalta: "Entry tags: bioenergia, energia, puu, päästöt, uusiutuva

Suomi Uusiutuvan Energian Suurvalta EVA:n tilaisuudessa UPM:n ilmastostrategiaa ja toimia esitellyt toimitusjohtaja Jussi Pesonen nimesi Suomen jo nykyisellään bioenergian supervallaksi, jolta ei enää pitäisi vaata mahdottomia lisää.

EVA:n tilaisuudessa niin puheenjohtaja Jorma Ollila kuin Ilmastoraportin kirjoittajat olivat yksimielisiä siitä, että ilmastomuutoksen hillintä vaatii välttämättä sopimuksia, joissa myös Kiina ja USA ovat mukana.

EVA:n tilaisuuteen osallistui raskaan sarjan teollisuusvaikuttajia:

1. Jorma Ollila, EVA, puheenjohtaja
2. Jussi Pesonen, UPM, toimitusjohtaja
3. Mikael Lilius, Fortum, toimitusjohtaja
4. Juha Rantanen, Outokumpu, toimitusjohtaja
5. Sakari Tamminen, Rautaruukki, toimitusjohtaja
6. Ole Johansson, Wärtsilä, toimitusjohtaja

UPM:n Pesosen mukaan metsäteollisuudelle olisi katastrofi, jos muutenkin niukkaa puuta alkaisi ajautua sellukattiloiden sijasta suoraan voimaloihin poltettavaksi. Moninkertaisen kierrätyksen jälkeen loppuun käytetty kuitu kyllä kannattaa polttaa energiaksi.

Toimitusjohtaja Jussin Pesonen lisää, että kuitupuun jalostaminen paperiksi työllistää 13 kertaa niin paljon kuin saman massan välitön energiakäyttö."



Stora Enso Vähentää

Metsäjätti Stora Enso rajoittaa lisää puutuotteiden tuotantoa. Yhtiö varoitti torstaina 29.11. 2007 puutuotteet-segmentin kannattavuuden heikkenemisestä.

- Kannattavuus heikkenee selvästi vuodentakaisesta viimeisellä neljänneksellä, kertoo Stora Enson varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppönen.

Vaikea markkinatilanne jatkuu, sen juuret ovat ylitarjonnassa, varastot ovat kasvaneet. Puutuotevalmistajien varhaiset varoitussignaalit ovat voimistuneet ja hälytyskellot soivat.

Yhtiö vähentää sahatavaran ja liimattujen pylväiden ja palkkien tuotantoa:
  1. Itävallassa
  2. Baltian maissa
  3. Suomessa

Puutuotteiden toimitukset ja hinnat ovat heikentyneet, ja kannattavuuden odotetaan olevan neljännellä neljänneksellä huomattavasti vuodentakaista heikompi.

Tavoiteltu tilapäinen tuotannonrajoitus koskee noin:
  1. 120 000 kuutiota liimapuutuotteita
  2. 500 000 pääasiassa kuusisahatavaraa
Käkikosken Sahan konkurssin jälkeen tapahtunut koneiden pikainen myynti Venäjälle saa tässä loogisen selityksensä.

Stora Enso ei anna tarkkoja lukuja tarjonnan ja hintojen heikentymisestä. Tulosvaikutus on reilusti enemmän kuin yksi tai kaksi miljoonaa euroa. Ehkä summat pyörivät kymmenen miljoonan toisella puolella?

Keski-Euroopan myrskyjen takia puunsaanti on siellä parantunut, kotimaisen puun korkea hinta rasittaa myös Enson ja muiden tuottajien tulosta. Korkeita raaka-ainehintoja ei pystytä siirtämään lopputuotteisiin.

Varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppönen mainitsee myös rakentamisen Japanissa, joka on vähentänyt rakennustoimintaa ja kysyntää huomattavasti. Samanlaisia uutisia tulee myös Espanjasta. Stora Enson Itävallan yksiköt kärsinevät Japanin viennin vähenemisestä.

Mitään nopeaa markkinakäännettä ei ole odotettavissa.




keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Mikä siis jalostajille neuvoksi?

Ihmiskunta etsii kuumeisemmin kulkukelpoista reittiä pois nykyisestä fossiilivetoisesta yhteiskuntamallista kohti tulevaisuuden biomassavetoista mallia. Metsillä ja niiden puuvaroilla on tärkeä rooli tällaisen reitin löytämisessä ja sillä etenemisessä.

Teollisuus tarvitsee tulevaisuudessa kaikkia pääpuulajeja, joskin kuusi seuraavat vuosikymmenet dominoi. Biomassaahan tehtaamme tuotavat, joten puumassan kasvu on tärkein jalostustavoite.

Laadukas sahatavara on kestänyt vuosisataiset murrokset, joten oksaisuuslaatukin lienee kestävä arvo.

Maailmalla hyvin menestyneeltä suomalaiselta metsäteollisuudelta odotetaan varsin paljon myös Suomen tulevaisuuden suhteen. Useat tekijät ovatkin avaamassa metsäteollisuudelle mahdollisuuksia varsin valoisaan tulevaisuuteen – ainakin globaalisti tarkasteltuna.

Elämme nyt murroskautta. Tehtaita suljetaan, puuhuoltoa järjestetään uuteen uskoon. Elämme murroskautta. Olemmeko jo uuden aikakauden kynnyksellä? Mihin metsäklusterimme pitäisi suunnata katseensa? Minkä tien varrella ovat tulevaisuuden menestystekijät?

Metsäteollisuutemme maantiekarttaa rustataan uuteen uskoon. Olemme osallistuneet vaihtoehtoisten tiekarttojen piirtämiseen.


Puusta tehdään jotain aiavan muuta

Öljyn hinnan raju nousu voi tuoda tilanteen, jossa energiapuuta aletaan jalostaa polttonesteiksi tai kaasuksi. Seuraava vaihe on se, että puusta aletaan tehdä niitä tuotteita, joiden pohjana nyt on nyt öljy kuten muovituotteiden.

Helge: Öljyn hinta hipoo satasta per barreli...

Satsaamalla puukemian ja fysiikan tutkimukseen luodaan maaperää uusille tuoteinnovaatioille, mikä voi pitää teollisuuden uusiutuvana ja elinvoimaisena. Edellä esitetty tarkastelu ei muuta näkemystä siitä, että kasvupaikalle sopiva puulaji on suositus uudistamiseen. Monipuolisuus on vakuutus tulevaisuuden varalle ja hoitaa myös maisemaa ja ympäristöä, millä tulevaisuudessa voi hyvinkin olla nykyistä suurempi merkitys monestakin syystä.

Helge: Millaista puuta pitäisi kasvattaa? Miten on Koivun laita? Entä oikein oksaisia puita?

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Metäsyhtiöt ovat lisänneet puun tuontia

Metsäyhtiöt ovat lisännet puun tuontia Euroopasta aja Etelä-Amerikasta. Metsänomistajat ihmettelevät metsäteollisuuden valitusta kotimaisen puun heikosta saatavuudesta. Metsänomistajien mukaan raakapuuta olisi kyllä tarjolla, mutta teollisuus on ryhtynyt rajoittamaan kotimaan puuostoja. Ostorajoitukset näkyvät erityisesti tukkipuussa.

Yleensä lokakuussa sovitaan talven korjuista ja ostettavista leimikoista, mutta syksyllä 2007 ostorajoitukset näkyvät selvästi, etujärjestön MTK:n metsäjohtaja Antti Sahi sanoo.

Kirjoitan enemmän tästä.

Suomalainen Metsäteollisuus haukkoo henkeä

Suomalaisen metsäteollisuuden suuret yksiköt sijaitsevat tulevaisuudessa rannikolla. Raaka-aineiden kuljetus vaatii suuria investointeja. Kumipyörien lisäksi tarvitaan VR:n apua. Toki myös vesireittejä käytetään.

Mutta koko pelikuvio menee uusiksi. Itä-Suomen kunnissa pitää keksiä puupyörä uudelleen. Se Puu-Suomi, jossa olemme kasvaneet, ei enää toimi tulevaisuudessa.

Talousmaantieteellinen rakenne muuttuu. Kajaani Oy perustettiin tamperelaisen apteekkarin ja yrittäjän toimesta Kainuun korpeen vuonna 1907. Sata vuotta myöhemmin tarvitaan uuden tyyppisiä apteekkareita.

Perinteisen paperin valssaaminen ei tuota riittävästi. Paperiin pitää laittaa lisää kerroksia kuin Raflatac tekee. Tai tikusta on tehtävä jotain aivan uutta. Tikkuviinankaan keittäminen ei riitä, on mentävä vielä pidemmälle.

Vaikeita kysymyksiä on tarjolla. Vastaajia on harvassa. Uskoisin, että tämän päivän M-Real päätöksen jälkeen tilanteen vakavuus ymmärretään paremmin. Saas nähdä, miten nopeasti harvennushakkuu etenee.

tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Professori Matti Kärkkäinen metsävaroista

On näköharha, että metsävarat olisivat vähentyneet ja puut olisivat pienentyneet. Tätä mieltä on Joensuun yliopiston metsäprofessori Matti Kärkkäinen.

- Optinen harha johtuu autoistumisesta. Autokanta on lisääntynyt, ja nyt nähdään jokainen metsään hakattu aukko, professori Matti Kärkkäinen sanoi Nordean metsäpäivillä elokuussa 2007.

Etelä-Suomessa on nyt halkaisijaltaan yli 30-senttistä järeää mäntyä tuplasti 1960-lukuun verrattuna, samoin koivua. Paksua kuusta on jopa kolminkertainen määrä

Myös Pohjois-Suomessa on sekä paksua mäntyä, kuusta että lehtipuuta enemmän kuin 1960-luvulla.

Puuston tilavuus Suomessa on nyt 2,2 miljardia kuutiota eli suurempi kuin koskaan viimeisen kahdensadan vuoden aikana.

Männyssä on ylitetty miljardin kuution raja ja kuusellakin määrä on korkealla tasalla, reilussa 650 miljoonassa kuutiossa.

Myös koivua on ennätykselliset 350 miljoonaa kuutiota, vaikka sitä on vaikea saada ulos metsistä entiseen tapaan.


sunnuntai, lokakuuta 28, 2007

Anne Brunila Puutulleista Toukokuussa 2007

Metsäteollisuus r.y.:n toimitusjohtajan Anne Brunilan mielestä Puutullit eivät houkuttele investoimaan Venäjällä.

Hänen mielestä suomalaiset eivät innostu venäläisten investointimaanittelusta.

Yritykset kasvattavat toimintaansa siellä, missä toimintaympäristö on hyvä, markkinat ja kysyntä kasvavat. Puutullit eivät Brunilan mielestä vaikuta kumpaankaan myönteisesti.

Yksikään toinen maa ei houkuttele ulkomaisia investointeja nostamalla maalle tärkeän vientiraaka-aineen tulleja, Brunila toteaa Kauppalehdessä.

Metsäteollisuuden investoinnit menevät Kiinaan, Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan. Kaikissa näissä maissa käytetään aivan toisenlaisia investointikannustimia kuin vientitulleja.

Venäläiset ovat ilmoittaneet halustaan joustamaan vientitulliasiassa, jos suomalaiset suuntaavat metsäteollisuuden investointeja Venäjälle.

Konkreettisia päätöksiä lievennyksistä saadaan vielä odottaa. Teollisuus joutuu lähtemään siitä vaihtoehdosta, että puutullit nousevat Venäjän ilmoitusten mukaisesti.

StoraEnson viime viikolla tekemä päätös poistaa maastamme ylimääräistä kapasiteettia. Vanhat yksiköt eivät enää ole kannattavia. SE ilmoitti kohonneet raaka-ainekustannukset yhdeksi lopettamisen syyksi.

Pyöreän puun vientitulli nousee vuoden 2009 alkuun mennessä asteittain 50 euroon kuutiolta, joka käytännössä pysäyttää raakapuun tulon Venäjältä Suomeen.

Suomessa neljäsosa (25 %) teollisuuden käyttämästä puusta tulee venäjältä. Koivukuidussa osuus on peräti 40 %. Venäjällä arvioidaan olevan halua liikkua etenkin koivukuitupuun ja haavan kohdalla. Tällä on suuri merkitys Kaukopään toiminnan kannalta.

Tullin korotusten seuraukset suomalaiselle teollisuudelle ovat vakavat. On laskettu, että tämä voi viedä maastamme 16 000 - 20 000 työpaikkaa. Paljon riippuu siitä, saadaanko Suomen metsistä irti 10 - 15 miljoonaa kuutiota nykyistä enemmän.

Tähän pystytään nipulla erilaisia toimia, joita on listattu nykyisen hallituksen ohjelmaan.

Yritykset tekevät myös omia sopeutumistoimiaan. Muun muassa koivukuitua käyttäviä sellulinjoja on käännytetty havupuulle. Eukalyptusta ja siitä tehtyä sellua tuodaan jo Latinalaisesta Amerikasta Suomeen.

Paljon puuta käyttävässä Kymenlaaksossa tuontipuun osuus on puolet puun kulutuksesta. Pohjois-Karjalassa osuus on vielä tätäkin korkeampi.











perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Puun jatkojalostamista Pariisin Ritziin

Puunjalostusta parhaimmillaan. Irja bloggaa Herkkuja Itä-Uudeltamaalta ja puuhun liittyen maininnan arvoinen on Talla-tuote Oy Myrskylästä. Kirjoitin aiheesta myös Kauppalehdessä Marimerkkoon liittyen sekä Taloussanomissa.

Myrskylästä gladiaattorisandaalit Pariisin muotiviikolle

Ivana Helsingin kevät 2008 -mallisto täytti Pariisissa Mohamed al Fayedin omistaman Hotelli Ritzin Grand Salonin ääriään myöten. Suunnittelija Paola Suhonen oli valinnut kevään näytöksen teemaksi dynaamisesti Diamonds, Stripes and Revolver.

Kauden tyylien mukaan kansainvälisen yleisön eteen tuotiin kevyttä, suloista, tyttömäistä muotia ja mekkoja. Hihat olivat suuria ja helmat leveitä. Asusteena kaikkeen toimivat ronskit, varrelliset gladiaattorisandaalit.


Paola Suhosen ja Erja Räty Ky:n yhteistyö käynnistyi Helsingissä matkamessuilla tammikuussa 2002.

Viimeisenä messupäivän iltana, Elyke-osaston purkuvaiheessa, nuori nainen tuli katselemaan hyllystä kurkistelevia puukenkiä.

Pakkaamisen lomassa puukenkätehtaan johtaja Hannu Salminen antoi ilmaiseksi puukengät neitoselle, jonka antamassa käyntikortissa luki Paola Suhonen.

Jo samana keväänä Myrskylässä valmistettiin peippo-puusandaaleita Nansolle.




Tällä viikolla olemme seuranneet tiedotusvälineistä Ivana Helsingin kevät 2008 -malliston menestymistä Pariisissa. Mannekiineillä on nähty Suomessa ommeltuja asuja ja Erja Räty Ky:n puukenkätehtaassa valmistettuja gladiaattorisandaaleja.


Erja Räty Ky
Syväjärventie 12 A
07600 Myrskylä
puh. 019-6770525
puh. 040 7683920
e-mail:info@talla.fi
http://www.talla.fi/

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Luonnonmateriaalit



Kirjoitan tästä aiheesta tarkemmin...

tiistaina, elokuuta 14, 2007

Puurakentaminen

Parikkalassa mitattiin eilen kesän lämpöennätys 29,5 C. Olemme edenneet elokuun puoleen väliin. Kesän piti päättyä, mutta se intoutui näyttämään parhaat puolensa.

Puurakentamisen uudistumisesta on puhuttu niin kauan kuin muistan. Konkreettisesti, mitä on tapahtunut? Kuka tuntee uudistajat? Missä heidän työnsä on näytillä?

Esitän hankalan kysymyksen. Tänä kesänä ei politiikan puolella ole ollut isoja uutisia. Puurakentajilla olisi ollut saumaa tulla ulos kaapista vaikkapa Hämeenlinnan asuntomessuilla. Messuista uutisoitiin, mutta en muista mitä.

Menetettiinkö jälleen yksi tilaisuus?



perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Pehmeät arvot

"Metsäalan kauhuvisio Suomesta: Metsäteollisuus häviää raaka-ainesodan - puuta poltetaan enää bioenergiana. Pehmeät arvot syrjäyttävät liiketoiminnan ja Suomesta tulee Euroopan suurin luonnonpuisto", kirjoittaa Taloussanomat.
  • Venäjän puutullit
  • Biojalostamot
  • Ilmastonmuutos
  • Puu ei ole seksikästä
  • Ympäristöasiat ovat tärkeämpiä
  • Puu ei pärjää hintakilpailussa
  • Puualan viestintä pelaa vanhoilla argumenteilla